Olipa ihana joulun aika. Saimme nauttia upeasta, talvisesta joulusäästä koko joulun ajan. Oli aika kylmiäkin päiviä, mutta eivätpä vielä harmittaneet. Tuuli, muttei kohtalokkaasti. Eino-myrsky aikoinaan riepotti mäkeäni toden teolla. Serkkuni tuli käymään kesken myrskyn ja kysyi, oletko muuten käynyt pihalla? En ollut, mutta olin kyllä kuullut tumpsahdukset. Kymmeniä puita oli kaatunut tai rikkoutunut sillä kertaa. Tiedetään siis miltä myrskytuhot tuntuvat.

Tänään lämmitin saunan. Se ei ole mökin muijalle ihan pikkujuttu. Ensin on tehtävä saunapolku; lunta oli ainakin 40cm. Sitten oli mietittävä jaksanko tehdä polun vielä avannolle asti. Jaksoin. Jää ei ole paksua, lunta on paljon ja jään päällä siitä syystä vettä. Luistelukelejä ei taida tulla?

Saunan lämmitys on sinänsä helppo juttu. Hyviä puita pesään ja kerran lisätään kunnolla ja sitten pääseekin jo saunaan. Tunsin itseni onnelliseksi. Meillä Fotokerhossa on tammikuun kuvana ”parasta elämässä”. Miten sen nyt sitten valokuvaisi? Missä kohden, kenen kanssa, millälailla? Saunassa tai saunaa lämmittämässä: kesällä tai talvella. En taida saada onnistumaan, vaikka haluaisinkin. Parasta elämässä! Eikö jokainen päivä, jonka elät, ole parasta elämässä? Miten se nyt on niin vaikea kuvata? Kertoa kuvalla? Jouluna yhteinen ruokapöytä herkkuineen; se on vuoden kierron hienoimpia hetkiä. Kalassa ja jos vielä saa jonkin kalan; sekin on hienoa. Illalla, kun on hyvä kirja luettavana; se on parasta… jne. Niin paljon ihania asioita.

Mikä oli joulunajan hienoin tapahtuma? Tähtihetki? Kyllä se oli Jorma Hynnisen, Johanna Tuomen ja Sauli Rissasen konsertti Joroisten kirkossa. Juhlallinen, tyylikäs, herkkä, komea ja vielä vaikka mitä. Kun tulimme ulos kirkosta lumisateiseen, hämärään iltaan, maisema oli elävä postikortti. Oli upeaa, että saimme sen kaiken.

Sunnuntaina avattiin Seurasaaren Joulupolku mukavassa säässä. Hippusen luntakin oli satanut yöllä, joten tiet olivat valkoiset ja maassakin oli vähän valkoista lunta. Sää suosi.

Olin jo viime vuonna aikeissa tulla tekemään osuuteni Joulupolulle, mutta sairastuin juuri silloin kun olisi pitänyt lähteä. Harmitti! Tänä vuonna sitten onnistuin lähtemään ja tekemään sen, mitä olin luvannut. Jotakin piti tehdä kuitenkin kotona ennen lähtöä. Piti kaataa iso koivu. Siihen hommaan valikoitui naapurini ja serkkuni Reijo. Sää oli puun kaatamiselle paras mahdollinen, aurinkoinen pakkasaamu. Puusta tehtiin puuhirvien aihiot: päitä, jalkoja,  sarvia ja tietysti myös vartalot. Seuraavaksi Timo joutui remmiin; hänellä oli sopiva pora, jolla porasimme tarvittavat kolot. Nyt minulla oli siis muuten tarvittavat aihiot, mutta piti vielä porata sarvien paikat, sahata jalat sopiviksi ja valita hännät. Tarvittiin vielä ystäväni Pete reiäntekoon; häntäpaikatkin piti saada tehtyä. Naapurini Antero lupasi kotimatkallaan kuljettaa aihiot Seurasaareen. Puuhirvet lähtivät matkaan viikkoa ennen Joulupolun tekoa.

Perjantai-aamuna kulkiessani Seurasaaren poluilla tapasin Joulupolun päätontun Elina Heinäsen. Hän oli järjestänyt lyhtykotien pystytysavuksi Esa Kukkolan. Kotarungot olivat pystyssä yllättävän nopeasti perjantaina jo heti puolenpäivän jälkeen. Siitä kiitokset Esalle. Sen päivän hommia oli vielä harsojen leikkaaminen sopiviksi paloiksi ja lauantaina sitten ”pukemaan” lyhtykodat. Oli hieno sää. Olin pelännyt, että tuulee, sataa, myrskyää, sataa lunta ja että on valtavan kylmä. Oli vain todella hie no sää. Olin kuitenkin pukenut päälleni monta kerrosta lämpimiä vaatteita ja päällimmäiseksi vielä kaniturkin. Ei tullut kylmä, eikä kuuma. Seurasaaressa kuljeskeli koiranulkoiluttajia ja turisteja, joiden kanssa juttelin tuon tuosta. Päivä oli mielenkiintoinen jo lauantaina. Taigahirvetkin muuttuivat poroiksi heti alusta asti. Kun on kotoisin Porosalmelta, ikiaikaisilta lappalaisten asuinsijoilta, teet mitä teet, se muuntuu paikan henkeen.

Sunnuntaiaamuksi jäi vielä muutaman harson kiinnittäminen ja kynttilöiden sytyttäminen. Sillan luona pari lyhtykotaa olivat kovilla; tuulta oli jonkinverran. Ohikulkiessani yritin sulkea ns. oven, mutta se repsotti harmittavasti. Sisällä saaressa kodat olivat turvassa. Ja Joulupolulla kulkijoita riitti. En ollut paikalla kuin pari tuntia; piti lähteä jatkamaan matkaa. Nyt vähän harmittaa, kun olin sopinut lähteväni pois liian aikaisin. Olisi kannattanut jäädä tapaamaan vaeltajia.

Lupasin laittaa muutaman kuvan tähän blogiini. Valitettavasti ennätin ottaa vain muutaman kuvan  ja jotkut niistäkin olivat heilahtaneet pahasti. Tässä on kuitenkin muutama. Kiitän kaikkia ystäviäni avusta, samoin kuin Seurasaaren Joulupolun työryhmää; oli valtava ilo työskennellä kanssanne. Ja työ palkitsi paikan päällä meidät kaikkiruhtinaallisesti.

Eilen olin Savonlinnan Fotokerhon kokouksessa. Oli todella upea ilta, kun kerhomme jäsen näytti perhoskuviaan ja opimme vähän alkeita videon teosta. Onneksi on valokuvaus harrasteena. Maisema, tila, aika, valo, mielentila, kohde jne. kaikki vaikuttavat valokuvan syntyyn. Perhoskuvia katsellessa tuntui ihanalta; ei ollut kiirettä, kuten ei ollut ollut kuvaajallakaan. Vieläkin on mukava mieli.

Laitanpa omankin kuvan tähän elokuulta, tältä syksyltä. Oli hieno syksy lämpimän kesän jälkeen. Vankikallion takana illan kajo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

rakennettiin 1990-luvulla.  Porosalmen kylätoimikunnan jäsenten ja kunnan avustuksen avulla pystytettiin myös näkötorni. Geologit kertoivat Porosalmen kallioiden ikiaikaisesta historiasta ja poluilla kävelimme varoen vahingoittamasta luontoa. Koululaiset saivat mahtavan tietopaketin Suomen maaperän historiasta ja kirkonkylälle rakennettin hieno näyttely, joka sekin on kuopattu

Valitettavasti geologinen luontopolkukin on nyt muisto vain. Eilen kävellessämme alueella totesimme polun tuhon. Porosalmen hienoin kallio, jossa kasvoi harvinaisia kasveja kuten vuorimunkkia,  suoranainen aarre, oli rakennettu täyteen aurinkopaneeleita. Geologisen näyttelyn taulu oli sysätty maahan. Taulussa luki ”Alati muuttuva maisema”? Kuin pilkaksi. Maisema paikalta Haukivedelle ja Pirunkirkkovuorelle oli tuhottu. Entiset aidot polut olivat murskattu isoilla traktorin pyörillä. Korvaamaton oli tapahtunut. Me emme koskaan näe enää näiden kallioiden kauneutta. Muutoinkin on melkein mahdoton löytää jälkiä geologisesta luontopolusta ellei tunne maastoa. Ja polun loppupuoli on jo ajat sitten ammuttu ja murskattu murskeeksi.