Olen ollut jo kuukauden karanteenissa. Ensin omaehtoisesti, etten sairastu flunssaan, sitten pakon edessä. Aika on mennyt yllättävän hyvin. Aikaa on ruhtinaallisesti omiin hommiin ja niitähän vanhassa talossa riittää. Uusi vehje, jolla pääsee toimimaan on Raiva. Sain naapurilta lainaksi ja kokeiltavaksi kyseisen vempainen ja ihastuin heti siihen. Nyt olen jo tilannut oman Raivani ja sen avulla voin harventaa tiheän pikkukoivikkoni. Olen jättilainen metsässä. Taimet ovat polven korkuisia tai jo itseni pituisia hies- ja rauduskoivuja, allaan aivan pikkuruisia kuusen ja männyn taimia. Raivaaminen raivalla on hiljaista puuhaa, joten samalla voi nauttia lintujen laulusta. Eivätkä pikkulinnut vielä pesi, joten en niitäkään häiritse. Kerään ns. puukasoja, jotka ovat suojaisia pesäpaikkoja joillekin linnuille ja hyönteisille.

Olen voinut myös nauttia parista oopperasta netin kautta. Maanantaina Lentävä Hollantilainen hurmasi ja ahdisti, eilen Tosca kertoi uuden rakkaustarinan ja sen päätöksen. Varsinkin Hollantilaisen lavastus teki minuun valtavan vaikutuksen. Miten taitavia lavastajat ovatkaan ja miten tarkkaan kaikki yksityiskohdat onkaan pohdittu. Ooppera on kokonaisuutena jotain niin upeaa – olen onnellinen, että olen osannut nauttia näistä mahtavista spektaakkeleista aina ensimmäisestä oopperakokemuksestani Veronan amfiteatterissa yli 40v sitten.

Suunnitelmissani on myös suurisuuntainen rakennussuunnitelma – kasvihuone. Minulla on ollut miettimistä, miten koota se yksin. Netistä katsoin ohjeita ja löysinkin. Pitää kaivaa salaojat, jotta hökötys ei järkkyisi; ikkunat eivät rikkoutuisi roudan takia, katto pitäisi pintansa katolta tippuvan lumen alla jne. Myös laatikoiden tekeminen on haaste, koska niistä tulee painavia, joten ne on rakennettava paikan päällä. Materiaalia on onneksi tarpeeksi ja materiaalithan ovat tähän nyt vieneetkin, vanhoja ikkunoita olen pyöritellyt jo tarpeeksi autotallissa. Muuten närpesläiset tomaatin siemenet ovat jo taimella!

Tekemistä ei siis puutu; on osattava valittava se mikä on tarpeen. Isäni sanoi aina viisaasti: ”työ ajallaan”.

Kun katson ikkunastani juuri nyt, näen oranssin taivaanrannan, paikoitellen kiiltävän jään sinervän lumipeitteisen hangen vallitessa. Taivas on kirkas; päivästä tulenee kaunis. Kello ei ole vielä seitsemää.

Olen ollut viikon verran sisätiloissa toipumassa pienen operaation jälkeen ja sehän on vaikeaa ihmiselle, joka haluaa liikkua ulkona. Vaikka jäät ovat varmasti heikot, nyt olisi oiva ilma liukua potkurilla kotilahdella, vieläpä turvallisesti. Keväinen jäälakeus on suosikkini. Kaipaan pitkiä hiihtolenkkejä, joita tein Helsingissä asuessani. Kaikki saaret Lauttasaaresta länteen tuli kierrettyä Espoon lahdelle saakka. Silloin en pelännyt huonoja jäitäkään. Eväiden syönti jossakin lämpimässä, suojaisessa lahden poukamassa oli juhlahetki. Nyt maailma on muuttunut niin, ettei edes Savossa kohta uskalla mennä jäälle. Eipä olisi lapsuudessa uskonut.

Olemme tekemässä Savonlinnan Fotokerhon kanssa näyttelyä Järvie Maakuntamuseon tiloihin Savonlinnan vanhaan kirjastoon. Idean saimme Luston näyttelystä Metsie. Kysyin Luston väeltä voimmeko käyttää näyttelymme nimenä Järvietä ja saimme luvan. Järvihän on meille kaikille rakas luontoelämys, josta jokaisella on varastossaan valokuvia vuosien varrelta. Kuvat on jo kerätty; alamme työstää näytttelyä ja tarinoitamme. Tuntuu siltä, että aihepiiri on loputon: voimme vain hipaista sitä, vaikka valokuvia onkin järven pohjasta alkaen.

Oma ensimmäinen järvikokemus tapahtui ollessani seitsemän päivää vanha, kun marraskuun seitsemäs isäni ystävineen sousi äitini ja vauvan yli Parkunselän myrskyssä. Näin minulle on kerrottu ja siitä syystä sain toiseksi nimekseni Tuulikin. En vain ole oppinut rakastamaan kovaa tuulta enkä myrskyjä ja huolimatta varovaisuudesta monta kertaa olen joutunut järvellä myrskyn keskelle.

Aurinko loistaa metsän yläpuolella; valo vaihtui aivan toiseksi; uusi päivä on syntynyt.

Mietin sanaa nylkeä. Miten sitä kuvaillaan synonyymisanakirjassa, Wikipediassa tai sanaristikkosynonyyminä. Löysin seuraavat selitykset: kettää, kyniä, riistää, skalpeerata, ylihinnoitella, veloittaa liikaa, ukottaa, huiputtaa, kiskoa, ryöstää, ryövätä

kettää, kyniä, riistää, skalpeerata, ylihinnoitella, veloittaa liikaa, ukottaa, huiputtaa, kiskoa, ryöstää, ryövätä..

Ajatus tuli eilen mieleeni, miten kuvailla miltä tuntuu, kun oma lähiympäristö muuttuu, jos ei päivittäin, niin viikoittain yhä riisutummaksi. Toinen nykyaikaisempi ajatus sanalle nylkeä on kehittää. Tarkoitushan kehittämiselle on ilmeinen – tienata enemmän. Samalla vain käy niin, että paikka jota kehitetään, on menettänyt luonnon tilansa ja miten minusta tuntuu, että myös arvonsa. Takaisin et ikinä saa sitä mitä paikka oli ennen, miltä se tuntui, mitä siellä kasvoi, milta siellä tuoksui. Menetät myös muistosi, koska muutos on niin raju, ettei paikka ole enää sama. Ihmettelen yhä enemmän sitä, mitä tarkoittaa oikeasti sana elämys.

Torstaina näin toisen kerran valkoselkätikan pihassani syömässä talipötköstä. Näin sen aivan läheltä, joten erehtymisen vaaraa ei ole. Pihassani vierailee aina silloin tällöin ihmeellisiä lintuja, joita harvoin näkee. Kaunein pari oli rastaankokoinen ja oloinen; koiras hyvin tumman punainen ja naaras aivan vaalean harmaa. Olen yrittänyt etsiä netistä ja kirjoista, mutta en ole onnistunut. Eräs, jota ihmettelin kovasti, mikä tuo nyt oli, osottautui pullohaikaraksi. Olin menossa mäkeä alas, kun purosta nousi kullanruskea, valtava lintu. En ollut ikinä nähnyt vastaavaa. Lopulta tajusin, että lintu oli haikara, kaula lyhyenä, nousukiidossa. Huuhkaja on lähtenyt lentoon pihapuusta, pöllöjä on tavattu monen monta erilaista; komeimpana lapinpöllö, joka päivysti päivätolkulla pihapiirissä. Kuhankeittäjiä kaipaan. Ne pesivät runsaslukuisina lähialueella, mutta niitä ei ole kuulunut enää pitkään aikaan. Sen sijaan kerran ajattelin, että isä ei saa moottoria käyntiin ja yrittää ja yrittää siitä huolimatta. No, se oli ruisrääkkä, jota en ollut kuullut sitten lapsuuden.

Perjantaina metsäkone tuli naapurin tontille ja harvensi alueen. Tikka huusi sen päivän ja seuraavanakin raiviolla.