Kategoria arkisto »Yleinen «

Lauantaina alkoi lämmetä. Tuntuu ihanalta vielä, kun sää on lämmin. Yritin löytää eilen mustikoita ja kiersin aika lenkin, mutta niillä paikoilla ei ollut kuin piirakkamarjat. Nyt pelottaa se, että tuleekin taas polttava helle ja vadelmat kuivavat. Niitä on tulossa paljon. Viime vuonna en kerännyt yhtään mustikkaa. Onneksi oli edellisen vuoden satoa. Vadelmia sentään sain kerättyä, vaikka sää oli liian kuuma metsässä kulkemiseen.

Tämä kesä on ollut ihmeellinen kukkien kesä. Alkukesällä, kun puut kukkivat, oli melkein tukahduttavaa olla pihalla. Tuomet, joita lähiympäristössä kasvaa monia ja suuria, ovat vahvatuoksuisia. En valita. Monet hyönteiset ja pölyttäjät hyörivät koko kesän täällä, koska en niitä niittyä. Eilen katselin perhosia. Pihallani oli muutama keisarinviitta, hopeatpliä, kultahohde, sitruunaperhosia, sinisiipiä ja lukemattomia pieniä, aika tummia perhosia, joista en saanut selvää. Keisarinviitat tulivat melkein iholle. Sitten, kun nauhukset kukkivat, perhosmäärä vain lisääntyy. Kerrankin oli amiraaliperhosia kymmeniä muutamassa kukassa. Muuttolinnut vaikenivat, mutta niitty kukoistaa ja välkkyy perhosten väreissä.

Äitini ei koskaan kertonut syntyneensä Sorsakoskella. Hän puhui aina vain Varkaudesta. Äitini ei koskaan puhunut siitäkään, että hänen isänsä oli opiskellut perämieheksi ja kuljetti hinaajalla lotjia Saimaalla. Jorma Hynnisen kirjasta luin tiedon, että Löytäiset olivat heidän lähimmät naapurinsa ja Jorma Hynniseltä kysyin joitain muistoja sukulaisistani. Hänellä ei ollut muuta kertoa kuin savusaunan tekijät; he olivat naapurit ja sukulaisiani.

Nyt olen käynyt kolmasti tanssimassa Sorsakosken lavalla ja haistelemassa paikkakunnan ilmaa. Keksin kysyä tanssipaikan parkkipaikan hoitajalta sukulaistalostani ja olen sen myös löytänyt ja nähnyt. SSHY:n sivuilla on 1850-luvun tienoilla tietoja Löytäisistä, joten nyt polku on auki. Ukkini työskenteli myös Varkauden Konepajalla ennenkuin sairastui vakavasti ja perheen oli muutettava maalle terveellisempään paikkaan. Isäni suku on tarkkaan tutkittu, samoinkuin nyttemmin myös isän äidin puoleinen suku. Koko Länsi-Suomen papisto taitaa olla sukua?

Sorsakosken Löytäisten on kerrottu tulleen Viipurista ja Löytäinen nimenä olisi löytölapsesta saatu. Kuka tietää? Mutta sukua on siellä ja täällä. Onneksi!

Olin eräänä iltana vetämässä uistintani Haukivedellä. Oli ihana ilta. Tyyntä, lämmintä, tuoksuvaa ja rauhallista. Kaloja en saanut. Tietenkään. Kiertelin aika pitkän matkan ja päädyin Kaarnetsaarenkin ohi. Kappas vain sinne oli parkkeerattu houseboat. Näin sen ensi kerran livenä ”laiturissa”. Minun mielestäni se oli hirveän ruma – aivan kuin 70-luvun rivitalon pätkä. Pari ihmistä istui ”terassilla”.

Ihmettelen, enkä mahda mitään sille, että ihmettelen negatiivisesti asuntotasoja. Veneet ovat virtaviivaisia ja ne on suunniteltu liikkumiseen. Ihmiset veneissään ovat ylpeitä menopeleistään. He joutuvat huoltamaan, varomaan kolhuja, maksavat aika paljon veneistään mutta veneet kuuluvat järvelle. Asuntotaso näyttää laiturilta, jolle on pykätty se rivitalo isoine ikkunoineen.

Kuulin, että houseboat maksaa paljon. Se käyttää sähköä? Se tarvitsee tyynen paikan sijakseen. Lahti, jonne se on parkeerattu on kuin jonkin koti, sinne ei ole ikäänkuin muilla asiaa. Harmillista. Miksi Kansallispuistot eivät saa olla sellaisia niinkuin niiden pitäisi olla.

Ihanin kevät ikinä Suomessa! Aloitin kesän Helsingissä istuskelemassa ystävieni kanssa SinisenHuvilan terassilla kahvilla viikkoja sitten. T-paitasillaan kolme tuntia istuskelimme nauttimassa ihanasta säästä ja toistemme seurasta. Totta, että puolitoista viikkoa sitten satoi valtavasti lunta Savossa, mutta lumi suli myös nopeasti. Istuskelin muutamana iltana ihmettelemässä kevään kauneutta. Täydellistä tyyntä iltaa, jossa käet ja illan laulajat sirkuttelivat musiikin. Tosin lokit ja tiiratkin kirkuivat omat sävelensä, mutta niitä ääniä rakastan myös.

Tänä keväänä on jo monet kukat kukkineet; valkovuokot, sinivuokot, näsiät, esikot ainakin. Parhaillaan tuomet jo kukkivat runsain kukinnoin; kielot ovat jo melkein kukassa, omenapuut alkavat näinä hetkinä. Rentukat, yksi suosikeistani puskee rannassa tuhansin kukin ja tietenkin puutarhassa kukositavat myös leskenlehdet, Niiden hävittäminen on yksi tehtävistäni, joka ei onnistune. Sain kuitenkin torjuttua niiden kukkien/siemenien leviämisen. Juuriahan ei saane millään pois kokonaan. Eilen aloitin uuden projektin. Se on koottu ruukkukokoelma, joihin olen jo saanut istutettua mansikkaa, perunaa ja yrttejä. Koristeet l. kukat vielä puuttuvat. Krassi on jo taimivaiheessa, samoin kuin samettiruusut. Muutamia roikkuvia kukkasia haluan vielä istuttaa ja herneitä, joita saa napsia ohikulkiessaan. Saa nähdä, miten suunnitelma onnistuu?

Viime vuonna odotin mansikkasatoa, mutta poissaollessani kaikki raakileetkin olivat kadonneet. Sorkan jäljet paljastivat kauriiden vierailleen puutarhassani. Sitten näinkin emon ja hänen kolme vasaansa. Olivat perustaneet leirin puutarhani taakse metsään. Hieno koivikko, josta esteetön näköala suuntaan kuin toiseenkin ja herkkupuutarha vieressä. Toinen naapurini, jänisperhe loikkii myös aamu varhaisella paikalle. Kauriiden herkkua ovat siis mansikat, perunan- ja porkkanan varret. Jänis taas tykkää salaatista, kaalin lehdistä ja karviaisista, puhumattakaan kypsistä mansikoista. Herkkujen akajia siis riittää!

Mutta nyt menen maalleni! Ihana päivä. Ainoa todella kamala ääni on hiekka-autot, jotka ajavat hurjaa vauhtia hiekkaa koko päivän jonnekin matkailualueen tarpeisiin. Loppumaton keväinen äänimaailma, ikävä kyllä, sekin.