Arkisto » kesäkuu 26th, 2014«

valokuvan_mainos1 copy

 

 

 

 

 

 

 

Meitä on kymmenen Savonlinnan Fotokerhosta, jotka teemme kymmenen pientä, omaa näyttelyämme.

Lisänä Emil Tolvanen, jonka joitakin valokuvia, joita ei ole tunnistettu, tulevat lisämausteeksi. On mielenkiintoista nähdä miksi näyttelymme muodostuu, koska mukaan tulee myös valokuvien lisäksi kerholaisten muita töitä. Valokuvat ovat kuitenkin töiden pohjana.

Pulkkisen (Ivanoffin 1890) talo on osottautunut mukavaksi näyttelypaikaksi. Tilaa on riittämiin; tila ei ole liian viimeistelty, pikemminkin päinvastoin, mutta työt tulevat siellä hyvin esiin.

Tänään näyttelyn pystytys alkaa varsinaisesti ja maanantaina illalla on avajaiset. Odotan jännityksellä kesän kulkua.