Pitkästä aikaa kotikyläni lähijäillä on voinut hiihtää. Olen viikon aikana hiihtänyt melkein sata kilometriä ja nauttinut pitkästä aikaa jääavaruudesta. Jääavaruutta ei voi kokea Porosalmen alueilla, koska kaikkialla on kuljettu raskaasti moottrikelkoilla. Milloin ladun teossa, milloin luistelureitin teossa, milloin safarilla. Hietalampi, entinen satujeni lampi, on varsinainen katastrofi tällä hetkellä. Lammella on vettä, kuten kaikkialla ja siitä huolimatta sen jäällä on ajeltu ja paljon. Ihmettelen, kuka voi nauttia moisesta. Latu ja luistelureitti ovat rikki pahasti.

Mietin siellä kulkiessani aikaa, jolloin asuin Helsingissä. Asuin Lauttasaaressa n. 20 vuotta, eikä siellä koskaan tuntunut siltä, että meren jäällä olisi hurjasteltu. Ladut olivat, jos olivat. Usein siellä kuitenkin ladut olivat ummessa merituulen taki. Jäällä voi hiihdellä missä tahansa, jälkiä ei juuri jäänyt. Seurasaaren selällä oli pysyvämpi latu, presidenttimme käytti sitä ja näin hänet siellä adjutantteineen muutaman kerran. Mutta moottorikalkkeiluhurjastelua ei ollut. Aikakin oli toinen, mutta luulen, ettei kukaan olisi sitä hyväksynyt.

Porosalmella saa ajella missä tahansa? Kun Linnansaaren kansallispuiston alueella on ilmeisesti valvontaa; siellä ei voi. ”Safarit” pitää järjestää sitten muualla.

Mietin sitä, että kun talvimaisema on totaalisesti rikki kaikkialla – sen hiljaisuus ja kauneus- mistä ihmiset nauttivat?

Hiihdin kauas pois kotikyläni maisemista ja voin nauttia rauhassa kauneudesta.

Julkaistu 16.3.2016 | Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Hiihtokelit