Arkisto » tammikuu 15th, 2020«

Tämä tammikuu on harmaa ja sateinen. Liukas ja pimeä. Mutta ei tämä ole ensimmäinen tällainen talvi. Muistan vielä talven, jolloin asuimme Sääksmäellä ja kävin koulua Valkeakoskella. Sipulikukat kukkivat kaupungin puutarhoissa jo ennen joulua. Se tuntui oudolta silloin. Toinen talvi, ihan samanlainen kuin tämä oli vv. 1974 talvi. Lauttasaari oli jääkenttä, jossa seikkailin lastenrattaiden ja lasteni kanssa. Emme kaatuneet kertaakaan, vaikka pelkäsin kovasti.

Olen taas sukuni valokuvien parissa. Tarkoituksena saada isovanhempieni kansio valmiiksi. Vanhojen kuvien kanssa on sama aina. Kuvat tuovat mieleen muistoja ja tunteita. – Tuosta ihmisestä en koskaan oppinut pitämään, – tuo ihminen oli aina niin iloinen, vaikka elämä koetteli, – miksi tuo ihminen aina jaksoi marista, vaikka olisi ollut syytä iloita monista asioista… Joillekin antaa anteeksi pahat sanat, joidenkin poskea tekisi mieli silittää, joillekin olisi mukava kertoa elämästä…jne

Sitten aina löytää valokuvien joukosta myös dokumenttejä, joita on tullut tallennettua. Niin taas tänään löysin kestikievarisivun Rantasalmelta. Kestikievarista on tullut perheellemme rasite, koska emme ole siitä koskaan kuulleet, ennenkuin matkailun myötä sellainen luotiin. Antaahan se uskottavuutta, kun on perinteitä? Itse kuitenkin uskon, että se mikä on oikeasti ollut – olipa se vaikka miten vähäistä – on paljon arvokkaampaa kuin ns. tarinat. Tänään ajattelin, että minullakin on jo perspektiiviä elämään, koska olen syntynyt 1940-luvulla, syntymästäni taaksepäin samanverran ollaan 1800-luvun nälkävuosissa. Kamala aika, jolloin kuoli valtavasti ihmisiä nälkään. Osa jopa siksi, että yritettiin keksiä tapoja auttaa ihmisiä. Aputoimet toivat huonokuntoiset ihmiset yhteen ja he sairastuttivat toinen toisensa ja kuolivat. Nythän ilmastonmuutos voi tuoda ihan kamalia säitä, jolloin ruokaa vain ei ole. Ja maailmassa soditaan ja pilataan valtavilla taisteluilla meidän arvokas ilmamme.