on aivan pian lopussa ja sitten alkaa helmikuu Riitan päivänä. Päivä on aina ollut merkityksellinen minulle ja äidilleni. Nimipäivämme ovat peräkkäin. Ennen vanhaan nimipäivät vietettiin ja muistan monet tulppaanikimput, joita sukulaiset toivat. Kukat olivat kevään merkki. Eilen, vaikka oli upean talvista, en lähtenyt ulkoilemaan; oli sen verran kylmää. Mittari oli -30:ssa asteessa. Keväästä ei ollut vielä tietoakaan.

Tänään oli lähdettävä ulos ja oli itse asiassa mukava lähteä käymään kaupassa; eväät olivat aivan lopussa. Sain ajattelemisen aihetta, kun jostakin luin, kuinka paljon ulkomaiset hedelmäpuut tarvitsevat vettä. Rakastan persimoneja. Monet hedelmät eivät enää sovi minulle, mutta persimonit sopivat. Kypsät hedelmät Italian maaseudulla suoraan pöytään tuotuina veivät melkein mielenrauhani, kerran siellä ollessani. Katselin joulukuun alussa, pienessä pakkasessa, hehkuvia hedelmäpuita, kateellisena. Silloin ei persimoneja vielä Suomessa saanut. Nyt niitä on ollut jo monena vuonna kaupan hyllyillä. Mutta kuinka paljon persimonit l. khakit tarvitsevat vettä? Keneltä se vesi on pois?

Tulostin viime viikolla sukutaulujani. Serkkuni Pirjo on ahkeroinut mm. isoäitini suvun parissa. Tulosteita tuli yli 200 sivua. Kun olen katsellut länsi-suomalaisia sukupuitani, sieltä löytyy etupäässä kirkkoherroja ja nimismiehiä perheineen. Kirkonpalvelijat jatkavat sukupolvesta toiseen ammatissaan. Monet ovat eläneet aika vanhoiksi; heillä on siis ollut hyvät olot. Joukossa on kuitenkin perheitä, joissa melkein kaikki lapset ovat kuolleet melko nuorina. Rahwaan Historiassa on kerrottu pappien ja lukkarien elämästä. Kirjahan on luettava uudestaan, kun omat sukujuuret ovat selvinneet. Jotain tiesin, mutta että näin paljon kirkkoherroja? Millaisia he ovat olleet ihmisinä? Mitä olen heiltä perinyt? Arvoja?, Geenejä? Mitä muuta? vai enkö mitään?

Ei kommentointia.