Hip hurraa! Pääsin osallistumaan Taiteiden yöhön Helsingissä. Tosin nukuin sen ihan rauhassa siellä. Voimat vei matka, sää ja huonosti nukuttu edellinen yö. Mutta osallistuin Suurkirkon kuorokonserttiin istuskelemalla Aleksanteri toisen patsaan juurella ja kuuntelemalla suomalaisia, herkkiä lauluja ison kuorolaisjoukon laulamana. Pieni nyyhkäisy sisimmässäni: ihania!

Perjantaina luin lehdestä, että Marika Mäkelän näyttely olikin vielä auki ja sinne sitten ryntäsin heti kun sisään pääsi. Marika opetti maalausta Atskissa ja olin parina vuonna hänen oppilaansa. Niitä maalaus/veistoksia pitää vielä miettiä. Edellisistä pidin ehdoitta. Kävin myös Sinebrykoffilla, Hietsun torilla, jossa väsyin niin paljon, että päätin lähteä elokuviin. Tolkien ei kuitenkaan ollutkaan vielä, joten läksin kahville Seniori-taloon, joka on Kampissa. Kahvila kiinni. Pah! Olin jo menossa ulos, kun silmiini sattui, että tanssit alkavat juuri tuolloin. Missä on juhlasali? Menin ”hyllylle” katsomaan, mitä tanssilattialla oikein tapahtuu. Vierustoverini kehotti menemään alas eturiviin; sieltä ne hakee. Sainkin tanssia, vaikka olin outolintu paikassa, juttuseuraakin sain ja nautin olostani.

Seuraavat tanssit olivatkin sitten Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistoa Huvila-teltassa, jossa en koskaan ollut aiemmin käynyt. Etukäteen ajattelin ehkä olevani väärässä paikassa, mutta en ollut. Benin-ilta tanssitti koko porukkaa aina loppuun saakka. Välillä oli pakko kyllä istahtaa, kun jalat tuntuivat olevan tuusan nuuskana. Ikäisiäni ihmisiä oli tanssimassa ja me kaikki nautimme rytmistä, intensiteetistä ja olostamme.

Muistan pari-kolme upeaa afrikkalaista tapahtumaa kahdeksankymmen- luvulta. Ensimmäiset olivat Senegalin Kansallispabaletin esiintymiset peräkkäisinä vuosina Svenskanissa. Tanssijoilla oli vain heinähameet! Se tuntui ihmeelliseltä mutta myös tavattoman upeita he olivat. Toinen, jossa kävin, oli tansanialaisen, sokean rumpalin konsertti Savoyssa. Hänen vaimonsa ja tyttärensä olivat mukana muistaakseni; tanssimassa. Se konsertti jäi pitkäksi aikaa muistiin. Olin kateellinen, kun itse olin niin vähän musikaalinen. Tämän rumpalin sanottiin olevan yksi parhaista ja hänen oppejaan opettiin Korkeakoulussa Tansaniassa.

Viimeisenä Kulttuuritapahtumana kävin vielä lähtiessäni katsomassa Maailman Parhaat Lehtivalokuvat Sanoma-talossa. Kuinka paljon kärsimystä maailmaan mahtuukaan. Tähän ihanaan maailmaamme, joka on niin upea ja jota ahneus syö meidän aikanamme enemmän kuin koskaan. Minua hävettää; enkä osaa paljon tehdä kenenkään hyväksi. Hiilijalanjälkeni on kuitenkin pieni; kerään luonnosta marjoja; kasvatan omassa puutarhassani puhtaita kasviksia ja kalastan ruoakseni. Arvostan myös näitä asioita, koska työ on vaivalloista ja aikaa vievää. Kaikkien ahneiden johtajien pitäisi itseasiassa välillä kuokkia; se olisi realismia ja terveyttä ylläpitävää raatamista.

Ei kommentointia.