Yht’äkkiä. kun sää viilenee, alkavat kiireet. Sato on korjattava talteen! Tällä kertaa muutama perunavako, papurivi ja vähän herneitä, joita linnut eivät olleet päässeet syömään, yrttejä ja kriikunoita. Aika vähän siis mitään. Yksi kurpitsa on kiloinen; sitä odottelen kasvavaksi.

Miksi siis kasvattaa mitään? Kun sato joka tapauksessa jää pieneksi ja iso aikaavievä vaiva on kastella ja huoltaa kasvimaata. Mutta entä ne omat perunat, miten hyviä ne ovatkaan? Pidin parit kutsut taannoin ja tein ruokaa mieleistäni vierailleni. Uusi löytöni internetistä oli ohje turkkilaisen lammaspadan kanssa tarjottavista sitruunaperunoista. Jestas, että ne maistuivat hyviltä. Ja sitruunaperunat sopivat myös savustetun lohen kanssa. Yhdessä herkkullisia. Jälkiruoaksi vadelmia ja jäätelöä…

Tänään keräsin aronioita ystäväni puskasta ja keitin niitä ja lisäsin sokeria ja sitruunan mehua. Hyvää siitä tuli. Omat aroniani söivät mustarastaat sillä aikaa, kun itse seikkailin muualla. Tänään kävin myös kanttarellipaikoilla ja sainkin yhden piirakan verran herkullisia kanttarellejä. Luulin saavani enemmän ja otin valtavan muovikassin mukaani. Joka päivä on opiskeltava sitä, ettei aina saa sitä mitä toivoo. On odotettava päivää parempaa; oltava kärsivällinen. Ihmettelen usein, että vieläkin minulta taitaa puuttua odottamisen taito; kaiken pitäisi tapahtua heti ja nyt! Huomenna yritän puolukoita? Luuletteko, että niitä saa helposti?