eivät loppune tänäkään vuonna. Kirjoitin listan hommistani, mitä pitäisi tehdä, mutta uusia pukkaa. Onneksi suunniteltu Helsingin reissu peruuntui ja voin keskittyä vielä kohtalaisen lämpimään aikaan muutamiin ajankohtaisiin puuhiin.

Eilen sain kammettua muutaman rantakiven pois. Ne ovat raapineet veneen pohjaa. Luulinkohan, että ne ovat niin suuria, etteivät ne liiku vai ovatko voimaneet karttuneet viime aikoina. Ne liikkuivat sen verran, että rantareitti veneelle on selvä. Tekisi mieli lähteä vesille, mutta ehkä iltapäivällä, kun on lämpimämpää. Vielä voisi yrittää kalastustakin. Veneessä tulee syksyisellä järvellä aina kylmä, mutta kun pukee ja pukee kerroksia, kyllä siellä tarjennee jonkin aikaa.

Kurtturuusut pitäisi saada kokonaan torjuttua. Halusin niitä pihaani, paikkaan, jossa ei kasva oikein mitään. Ne kituivat vuosia, mutta tietysti nyt ne ovat jo vallanneet ison alueen ja torjuminen tulee olemaan hankalaa. Katkaisin ne ja nyt ne lienevät kuivahtaneet, joten notski tehköön tehtävänsä ja ruusut saavat jonkinlaista kyytiä. Kurtturuusun oksista oli tänä kesänä myös hyötynsä. Perunanvarsien kimppuun kävi valkohäntäpeura, kuten joka kesä. Sato jäi niukaksi, koska tuoreet, herkulliset ensimmäiset varret menivät sen siliän tien, mutta sen jälkeen kun piikkiset ruusun varret oli ladottu perunan versojen päälle, ne vaikeuttivat herkuttelua ja perunanvarret saivat kasvaa rauhassa. Myyriä varten ripottelin currya vaon pohjalle. Ensi vuonna pitänee miettiä kannattaako tämä vaiva. Tosin ne vähät perunat, joita sain, olivat ja ovat herkullisia.

Marjankeruu on jatkunut tänne asti. Tosin luulin, etten löydä mistään puolukoita. Hätiin tuli sisareni, jonka kanssa kävimme puolukassa. Kaksi ja puoli ämpärillistä herkullisia puolukoita oli mielestäni suuri metsän lahja. Sienilahjasta en vielä tiedä; pitäisi mennä sienipaikoille. Puolukkareissulla ei syötäviä sieniä näkynyt; pihassa sentään oli pari hyvää tattia. Mutta nyt pihalle ruusuja tuhoamaan.

Ei kommentointia.