Aina kun menen Helsinkiin menen kotikaupunkiini. Tällä kertaa olin Helsinki-Rantasalmi seuran vieraana kertomassa Emil Tolvasesta kertovasta kirjasta. Tupa oli täynnä Arthur-hotellin sviitissä. Tapahtuma toi mieleeni muistojani nuoruuteni Helsinki-Rantasalmi seurasta. Kävinhän jo 15-16 vuotiaana kokouksissa. Isäni serkku Hellen Katri Ihalainen toimi silloin myös sukuseuran johdossa. En muista tarkalleen kummanko seuran tilaisuudet olivat missäkin, mutta oli upeaa käydä mm. Kestikartanossa, Balderin salissa, Ylioppilaiden talossa ja Pauligin huvilassa. Kaikki tunnelmallisia, historiallisia paikkoja. Tilaisuuksissa esiintyivät monet nimekkäät musiikin ammattilaiset kuten Meri Loudos, Raili Kostia ja Liisa Pohjola. Kati näytti meille diojaan maailmalta, esitys kesti aina ainakin puolitoista tuntia, koska oli paljon kerrottavaa. Kerran meillä oli yhteinen mannekiiniesitys. Pukeuduimme Katin tuomiin kansanpukuihin eri puolilta maailmaa. Myös missikisat järjestettiin – tuolloin olin ensimmäinen perintöprinsessa sisareni kanssa. Voittaja on jäänyt unholaan.

Tapasin myös opettajani. Harvoin olen nauttinut taidekeskustelusta niin paljon kuin Ateneumin kahvilassa käymämme. Kävimme Laurin kanssa myös katsomassa Ruovesi-näyttelyä hänen osaltaan. Sain henkilökohtaisen opastuksen, jollaista en osannut edes odottaa. Tunsin suurta kiitollisuutta.

Tällä matkalla pääsin myös käymään Tampereella ystävieni luona. Tampereen näyttelyistä tällä kertaa kohokohta oli Ostia. Se oli Rooman satamakaupunki ja sen raunioista on löytynyt mahtavasti historiasta kertovia esineitä ja rakenteita. Näyttely oli silmiä avaava hieno kokemus – tärkeät elämän perusasiat ovat edelleen melkein samanlaiset. Kiertelin Vapriikissa muissakin museossa siellä täällä ja eksyin Paavo Korhosen keräämien kivien äärelle. Upea näyttely tämäkin ja Paavo Korhosen omat selostukset videolta olivat hauskoja ja valaisevia. Tuntui kuin hän olisi puhunut juuri minulle – minäkin rakastan hienoja kiviä.

Palasin Helsinkiin ja tapasin vielä ystäviäni Helsingistä ja Roomasta. Näitä ystäviäni yhdistää sama, yllättävä tapa, millä tavalla olen heihin tutustunut. Sattumalta, epätodennäköisessä paikassa ja vieläpä hyvin lyhyesti tapasimme ensimmäisellä kerralla. Olen onnellinen kun meillä ihmisillä on ihana lahja, intuitio; taju toisesta ihmisestä vain lyhyen tapaamisen aikana. Tällainen kohtaaminen voi olla alku elämän pituiselle ystävyydelle ja rakkaudelle.

Itsenäisyyspäivänä sitten istuinkin kotona yksin nauttimassa kodin lämmöstä ja matkan muistoista ja hyvästä musiikista.

Ei kommentointia.