Onhan se pakko uskoa, että kevät on jo saapunut kun puutarhassa keltainen krokus on melkein auki. On ollut niin hämärän hyssykkää ja väsyttävää  joulun jälkeen, että en ole edes blogiani muistanut. Heräsin jo kuudelta tänään. Oli melkein valoisaa. Tiedän, että on luvattu kylmiä päiviä ja lumisadetta, mutta ne muutamat kevääntuoksuiset päivät ovat jo herättäneet talviunilta.

Pihatöitä Eino-myrskyn jälkeen on ilmiselvästi tekemättä. Lähipiha on onneksi melko siisti, mutta sisääntulo näyttää rydöltä. Ei auta muu kuin ryhtyä keräilemään oksia ja kääntämään kantoja paikoilleen?

Siinä, missä on nyt aukko, on pian mustikka-, puolukka ja metsämansikkamaa ja reunamilla alkaa kasvaa vadelmia, jos jätän osan puuroskasta keräämättä.
Eikö niin?

Ei kommentointia.