Arkisto

Hip hurraa! Pääsin osallistumaan Taiteiden yöhön Helsingissä. Tosin nukuin sen ihan rauhassa siellä. Voimat vei matka, sää ja huonosti nukuttu edellinen yö. Mutta osallistuin Suurkirkon kuorokonserttiin istuskelemalla Aleksanteri toisen patsaan juurella ja kuuntelemalla suomalaisia, herkkiä lauluja ison kuorolaisjoukon laulamana. Pieni nyyhkäisy sisimmässäni: ihania!

Perjantaina luin lehdestä, että Marika Mäkelän näyttely olikin vielä auki ja sinne sitten ryntäsin heti kun sisään pääsi. Marika opetti maalausta Atskissa ja olin parina vuonna hänen oppilaansa. Niitä maalaus/veistoksia pitää vielä miettiä. Edellisistä pidin ehdoitta. Kävin myös Sinebrykoffilla, Hietsun torilla, jossa väsyin niin paljon, että päätin lähteä elokuviin. Tolkien ei kuitenkaan ollutkaan vielä, joten läksin kahville Seniori-taloon, joka on Kampissa. Kahvila kiinni. Pah! Olin jo menossa ulos, kun silmiini sattui, että tanssit alkavat juuri tuolloin. Missä on juhlasali? Menin ”hyllylle” katsomaan, mitä tanssilattialla oikein tapahtuu. Vierustoverini kehotti menemään alas eturiviin; sieltä ne hakee. Sainkin tanssia, vaikka olin outolintu paikassa, juttuseuraakin sain ja nautin olostani.

Seuraavat tanssit olivatkin sitten Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistoa Huvila-teltassa, jossa en koskaan ollut aiemmin käynyt. Etukäteen ajattelin ehkä olevani väärässä paikassa, mutta en ollut. Benin-ilta tanssitti koko porukkaa aina loppuun saakka. Välillä oli pakko kyllä istahtaa, kun jalat tuntuivat olevan tuusan nuuskana. Ikäisiäni ihmisiä oli tanssimassa ja me kaikki nautimme rytmistä, intensiteetistä ja olostamme.

Muistan pari-kolme upeaa afrikkalaista tapahtumaa kahdeksankymmen- luvulta. Ensimmäiset olivat Senegalin Kansallispabaletin esiintymiset peräkkäisinä vuosina Svenskanissa. Tanssijoilla oli vain heinähameet! Se tuntui ihmeelliseltä mutta myös tavattoman upeita he olivat. Toinen, jossa kävin, oli tansanialaisen, sokean rumpalin konsertti Savoyssa. Hänen vaimonsa ja tyttärensä olivat mukana muistaakseni; tanssimassa. Se konsertti jäi pitkäksi aikaa muistiin. Olin kateellinen, kun itse olin niin vähän musikaalinen. Tämän rumpalin sanottiin olevan yksi parhaista ja hänen oppejaan opettiin Korkeakoulussa Tansaniassa.

Viimeisenä Kulttuuritapahtumana kävin vielä lähtiessäni katsomassa Maailman Parhaat Lehtivalokuvat Sanoma-talossa. Kuinka paljon kärsimystä maailmaan mahtuukaan. Tähän ihanaan maailmaamme, joka on niin upea ja jota ahneus syö meidän aikanamme enemmän kuin koskaan. Minua hävettää; enkä osaa paljon tehdä kenenkään hyväksi. Hiilijalanjälkeni on kuitenkin pieni; kerään luonnosta marjoja; kasvatan omassa puutarhassani puhtaita kasviksia ja kalastan ruoakseni. Arvostan myös näitä asioita, koska työ on vaivalloista ja aikaa vievää. Kaikkien ahneiden johtajien pitäisi itseasiassa välillä kuokkia; se olisi realismia ja terveyttä ylläpitävää raatamista.

Lauantaina alkoi lämmetä. Tuntuu ihanalta vielä, kun sää on lämmin. Yritin löytää eilen mustikoita ja kiersin aika lenkin, mutta niillä paikoilla ei ollut kuin piirakkamarjat. Nyt pelottaa se, että tuleekin taas polttava helle ja vadelmat kuivavat. Niitä on tulossa paljon. Viime vuonna en kerännyt yhtään mustikkaa. Onneksi oli edellisen vuoden satoa. Vadelmia sentään sain kerättyä, vaikka sää oli liian kuuma metsässä kulkemiseen.

Tämä kesä on ollut ihmeellinen kukkien kesä. Alkukesällä, kun puut kukkivat, oli melkein tukahduttavaa olla pihalla. Tuomet, joita lähiympäristössä kasvaa monia ja suuria, ovat vahvatuoksuisia. En valita. Monet hyönteiset ja pölyttäjät hyörivät koko kesän täällä, koska en niitä niittyä. Eilen katselin perhosia. Pihallani oli muutama keisarinviitta, hopeatpliä, kultahohde, sitruunaperhosia, sinisiipiä ja lukemattomia pieniä, aika tummia perhosia, joista en saanut selvää. Keisarinviitat tulivat melkein iholle. Sitten, kun nauhukset kukkivat, perhosmäärä vain lisääntyy. Kerrankin oli amiraaliperhosia kymmeniä muutamassa kukassa. Muuttolinnut vaikenivat, mutta niitty kukoistaa ja välkkyy perhosten väreissä.

Äitini ei koskaan kertonut syntyneensä Sorsakoskella. Hän puhui aina vain Varkaudesta. Äitini ei koskaan puhunut siitäkään, että hänen isänsä oli opiskellut perämieheksi ja kuljetti hinaajalla lotjia Saimaalla. Jorma Hynnisen kirjasta luin tiedon, että Löytäiset olivat heidän lähimmät naapurinsa ja Jorma Hynniseltä kysyin joitain muistoja sukulaisistani. Hänellä ei ollut muuta kertoa kuin savusaunan tekijät; he olivat naapurit ja sukulaisiani.

Nyt olen käynyt kolmasti tanssimassa Sorsakosken lavalla ja haistelemassa paikkakunnan ilmaa. Keksin kysyä tanssipaikan parkkipaikan hoitajalta sukulaistalostani ja olen sen myös löytänyt ja nähnyt. SSHY:n sivuilla on 1850-luvun tienoilla tietoja Löytäisistä, joten nyt polku on auki. Ukkini työskenteli myös Varkauden Konepajalla ennenkuin sairastui vakavasti ja perheen oli muutettava maalle terveellisempään paikkaan. Isäni suku on tarkkaan tutkittu, samoinkuin nyttemmin myös isän äidin puoleinen suku. Koko Länsi-Suomen papisto taitaa olla sukua?

Sorsakosken Löytäisten on kerrottu tulleen Viipurista ja Löytäinen nimenä olisi löytölapsesta saatu. Kuka tietää? Mutta sukua on siellä ja täällä. Onneksi!

Olin eräänä iltana vetämässä uistintani Haukivedellä. Oli ihana ilta. Tyyntä, lämmintä, tuoksuvaa ja rauhallista. Kaloja en saanut. Tietenkään. Kiertelin aika pitkän matkan ja päädyin Kaarnetsaarenkin ohi. Kappas vain sinne oli parkkeerattu houseboat. Näin sen ensi kerran livenä ”laiturissa”. Minun mielestäni se oli hirveän ruma – aivan kuin 70-luvun rivitalon pätkä. Pari ihmistä istui ”terassilla”.

Ihmettelen, enkä mahda mitään sille, että ihmettelen negatiivisesti asuntotasoja. Veneet ovat virtaviivaisia ja ne on suunniteltu liikkumiseen. Ihmiset veneissään ovat ylpeitä menopeleistään. He joutuvat huoltamaan, varomaan kolhuja, maksavat aika paljon veneistään mutta veneet kuuluvat järvelle. Asuntotaso näyttää laiturilta, jolle on pykätty se rivitalo isoine ikkunoineen.

Kuulin, että houseboat maksaa paljon. Se käyttää sähköä? Se tarvitsee tyynen paikan sijakseen. Lahti, jonne se on parkeerattu on kuin jonkin koti, sinne ei ole ikäänkuin muilla asiaa. Harmillista. Miksi Kansallispuistot eivät saa olla sellaisia niinkuin niiden pitäisi olla.