Arkisto

Eilen näin valkohäntäpeuran vasoineen kasvimaan tuntumassa. Vasoja oli peräti kolme. Olen nähnyt niiden jälkiä porkkanapenkissä ja perunamaalla. Naatit on myös syöty, mutta eilen illalla näin ne ensimmäisen kerran ihan itse. Alkukesällä ihmettelin makuupaikkojen runsautta aitan takana mäessä – nyt en enää. Niitä on oikeasti neljä. Ne söivät mansikat raakileineen ja ovat nyt omenapuidenkin kimpussa. Mutta mitäpä tehdä?

Viime viikolla siivoilin rantojani; niittelin ruokokasvustoja ja puhdistin uimapaikkaa kasvien juurista. Näin kolme rantakäärmettä. Kaksi lähti laiturin alta uimaan. Toinen oli valtavan iso, toinen aika pieni kuten kolmaskin. Siinä ne uivat rannan tuntumassa sitten myöhemminkin. Olinkohan sotkenut heidän asuinsijojansa jotenkin? Harmittaa, ettei kamera ollut  mukana, kun ne kaksi uivat yhtäaikaa laiturin tuntumassa. Olisihan siitä voinut tulla aika hieno kuva.

Edellisellä viikolla olin samoissa rantahommissa, kun outoa ääntelyä alkoi kuulua eri puolilta rantaa. Ensin ilmaantui näkyviin emominkki. Se pyöri hätääntyneenä siellä täällä, kun poikaset viestittivät itsestään. Niidenkin sija oli ilmeisesti ollut rantani pöheiköissä. Minkiltä ne vaikuttivat – melkein mustia otuksia mutta varmaanhan se ei ollut. Majavakin on vieraillut rannoillani; se on käynyt keräilemässä ulpukan juuristoja ja koonnut ne ruovikkoon piiloon. Liekö jo käynyt viemässä pesäänsä talven tarpeiksi?

Alkukesästä autotallissani oli käyty taas kerran. Tällä kertaa ”pihasiepon” kynsiin joutui mm. vanhat uunin luukut. ”Pihasieppo” vaanii poissaolojani, ja kun en ole kotona, hän käy tarkistamassa, mitä voisi kähveltää. Erityisesti kiinnostaa vanha sälä, kuten työkalut. Ja varsinkin metsä- ja rakennuskalut. Mennenevätkö rekvisiitaksi vai käytetäänkö niitä vanhoja kaluja oikein työntekoon? ”Porosalmen pihasiepoista” on puhuttu iät ja ajat; tavarat tuntuvat olevan joillekin henkilöille yhteisiä. Olen tehnyt ilmoituksen poliisille. Tietysti! ja aluetta valvoo nykyään kamerat. Muutama kärpänen yhtäaikaa: oikeat eläimet pihallani ja sitten ne ”siepot” samaan riistakameraan.

Pihassani vierailee tuon tuosta, vuodesta toiseen, Pihasieppo. Pihasieppo on kiinnostunut tavaroistani, varsinkin vanhoista työkaluista. Pihasiepolle kelpaa myös termoskannu, veneen hankaimet (irroitetaan ruuvimeisselillä), vesiletkun suihkuosa, kuokat ja kirveet, puhumattakaan kassaroista ja sirpeistä. Viimeksi Pihasieppo tarvitsi kaksi vanhaa uuninluukkua ja vei ne. Tämä olento tarkkailee kulkemisiani ja kun poistun kotoani, käy hakemassa tarvitsemansa. Olen ilmoittanut poliisille. Minulla on myös riistakamera, mutta en ole vielä onnistunut saamaan kuvaan tätä ”otusta”.

Ennen aikaan kodissani ei ollut lukkoa, vain luuta ovella. Sisään oli hyvä päästä talvikylmällä, jos tuli pitkien matkojen takaa eikä talonväki ollut paikalla. Olen tottunut sellaiseen, etteivät ihmiset vie toisten tavaroita. Toisaalta tiedän kleptomaanit, jotka ovatkin sitten asia sinänsä. Olin nuorena töissä Tallbergin Julianassa ja siellä meille kerrottiin eräästä suvun jäsenestä, jolla oli sairaalloinen tarve varastaa.

Onko Porosalmen Pihasiepolla kenties kleptomaanin tavat?

 

Tämä kesä on ihana. Ihmisen kannalta, jolla ei ole maanviljelystä. No! Onhan tässä pieni puutarha, jota yritän pitää yllä. Puutarhani on kiinnostanut myös ympäristöä. Naapurin tontilla asuu jänis, jonka polku omalleni on todella käytetty. Aamulla ani varhain pupu saapuu polkua pitkin pihalleni; tarkastelee ympäristöä; näykkäisee kasvaista herkullisia palasia ja suuntaa puutarhaan. Pupulle maistuu karviaiset ja mansikat, porkkanan ja perunan varret, salaatti ja lehtikaali. Kun tulin pieneltä matkalta ihmettelin, miten mansikkapenkille oli käynyt. Se oli nimittäin ihan tyhjä raakileistakin. Selvisihän sekin! Sorkkaeläin, ilmeisesti kauris oli käynyt herkuttelemassa puutarhassani. Toinen rivi mansikoita oli sentään tuholta säästynyt. Ne vain ylettyy, ne eläimet, vaikka laittaisin lavoihin taimet. Onneksi taitaa tulla mainio vadelmakesä ja mustikoitakin on luvassa!

Kesä on ihana siksikin, että voi tehdä järviretkiä lämpimässä säässä. Viime kesänä ei oikeastaan tehnyt lähteä sateiselle ja tuuliselle Haukivedelle; tänä kesänä kyllä. Kalastustakin olen yrittänyt ja saanut muutamia pulikoita ja yhden kelpo hauen ja saanut valmistettua savuhaukikeittoa, joka on niin herkullista että!

Juhannuksen onnettomuudet ovat kuitekin vielä alitajunnassa. Eilen näin jotakin kellumassa Parkunselällä ja vaikka tiesin, että hukkunut on löydetty, ohitin, onneksi vain kasvin, huolissani.

Porosalmi ja Rantasalmi on saanut julkisuutta näinä päivinä. Tosin ikävissä merkeissä. Veneonnettomuudet Haukivedellä olivat kohtalokkaita. Se, joka ei ole liikkunut koko ikäänsä vesillä, ei voi tietää vaaranpaikoista. Parkunselkä on aivan lähelläni, joten tiedän mistä puhun. Olen kerran joutunut tilanteeseen, jossa olin itse ohjaamassa pientä perämoottoria ja mukana oli 8 henkeä. Kenelläkään meistä ei ollut pelastusliiviä. Myrsky, ehkä syöksyvirtaus, alkoi äkisti, kun olimme jo Ahvensalmen selällä menossa Oraviin. Kääntyminen ei tullut kysymykseenkään. Ohitimme luodon muutaman metrin päästä, kun hirveät aallot möyrivät pohjia myöten. Osa porukasta ei osannut uida; Leppävirta katosi välillä näkyvistä ja me jatkoimme matkaamme Oraviin. Onnistuimme! Ihmettelen sitä vieläkin!

Tullessamme takaisin Porosalmelle Haukivesi oli ns. rasvatyyni, mutta monissa saarissa näkyi kaatuneen puita. Sen jälkeen olen aina toivonut, etten joutuisi myrskyn silmään, mutta niin on kuitenkin käynyt. Olen myös oppinut odottamaan rannalla myrskyn laantumista. Kerrankin olin niin märkä, ja kun kuivia vaatteita ei ollut, piti mennä mukana olleeseen jätesäkkiin ja keittää kuumaa teetä pakissa litrakaupalla pysyäkseen lämpimänä. Lopulta myrsky laantui; alkoi sataa, pääsin jatkamaan matkaa; enkä sairastunut.

 

Meidän kylässämme on Hietalampi. Lapsuuteni satujen lampi, jonka pohjassa voi nähdä uppotukkien salaisen maailman. Lammen sanottiin  olleen yksi Suomen puhtaimmista vesistä. Punaiset lumpeet kukkivat; isot ahvenet t uivat uppotukkien välissä. Ja tarkoitan isot, koska suurin, jonka näin maalla, oli 52 cm pitkä. Puntaria ei ollut punnitukseen sillä kohtaa.

Lampi on ekosysteemiltään siltä osin tuhottu. Uppotukit on tarkkaan viety lammesta ja samalla sen vesi muuttui sameaksi. Ympäristöihmiset eivät olleet varmaankaan tietoisia, mitä tapahtui. Ja sitten olikin myöhäistä. Nykyään lampi on muutettu lohilammikoksi ja todellakin vain vähän sen upeudesta on jäljellä. Se hieno, salaperäinen maailma, joka kiehtoi lapsena on ikuisesti kadonnut. Valitettavasti!

Miksi me emme opi kunnioittamaan luonnon voimia ja ihmeitä ja säilyttämään niitä?