italia

Tag-arkisto for » «

Uusi vuosi 2020 on aloitettu opiskelemalla maailman valtiot ulkoa. Haasteen antoi lapsenlapseni ja oitis siihen tartuin. Pitäähän tietää missä mikin valtio sijaitsee. Maita on 197. Ne ovat useat ihan eri nimisiä kuin muinoin. Muistin lapsena tietysti Afrikan maat ulkoa, mutta nyt on tehnyt tiukkaa. Ikä varmaan vaikuttaa siihen, että on hitaampi; tekee virheitä eikä muista kirjoittaneensa jo nimeä. Pah! Joten lopputulos on se, että valtiot on jo tiedossa, mutta osa puuttuu aina! Samoin saaristojen nimet eivät muistu toivotulla nopeudella mieleen ja aika, 15 min, on jo mennyt. Hah! Siitä huolimatta olen muutamassa päivässä päässyt 173:en. Aluksi sain vähän yli neljäkymmentä muistiinisiinä samassa ajassa. Opin uutta vieläkin, joka on näin todistettu.

Olen myös alkanut opiskella italian kieltä katsomalla italialaisia sarjoja ja elokuvia. Sanat alkavat palautua mieleen. Tapasin taannoin ystäviäni Roomasta ja puhuimme mm. elokuvista. Puhuimme etupäässä englanniksi. Ystäväni rakastavat suomalaisia elokuvia ja Esa Pekka Salosta. Minä taas rakastin 60-70 luvuilla italialaisia elokuvia. Fellini, Taviani veljekset olivat suosikkiohjaajia, mutta katsoin myös ihan kaikki neorealistiset elokuvat, jotka oli nähtävissä Helsingissä. Fellinin Amarcordin katsoin viisi kertaa melkein peräkkäin. Se oli niin hyvä. Ystäväni puhui Amarcordista ja alkoi kertomaan enosta, joka kiipesi puuhun ja sieltä huusi avaralla lakeudella: ”Vorrei una donna!” Niin tein minäkin kahvilassa ja ystäväni katsoivat huolestuneena ympärilleen huusinko peräti liian kovaa. No! Kukaan ei ollut ainakaan kovin hädissään. Tuo eno on muuten sisilialainen koomikko. Sain kirjastosta lainaksi Nino Rotan ja muuta Fellinin elokuvien musiikkia. Tänä aamuna kuuntelin levyjä, ties kuinka monennenko kerran, ja nukahdin ihanaan uneen. Nino Rotahan on säveltänyt myös Kummisedän musiikkia. Ja se haikea teema, se koskettaa joka kerran, kun sen kuulee.

Vielä kerron roomalaisista ystävistäni, että he ovat käyneet Villa Lantessa, kun siellä esitetään suomalaisia elokuvia, aina keväisin. Ja Sorjonen on se sarja, jota he katsovat innoissaan. Sarja, jota itse en ole katsonut kuin ihan vähän joulun seutuun. Rikostarinoista en juuri innostu. Mutta aina joutuu samantien perumaan sanansa, koska juuri luin tiiliskiven nimeltä Shantaram. Kirja oli mielestäni taitavasti kirjoitettu rikoksista ja elämästä Bombayssa. Rikokset olivat huume, passi- rahanpesu jne. tyylisiä. Minuun teki vaikutuksen paikallistuntemus, ihmissuhteet, tapa elää. Niin ei olisi voinut kirjoittaa kukaan muu kuin hän joka oli sen kaiken elänyt. Niin olikin, että kirjailija oli rikollinen, joka tiesi mistä kirjoitti. Hänen nimensä on Gregory David Roberts ja kirja on kiehtova.