luonnonkunnioittaminen

Tag-arkisto for » «

Mietin sanaa nylkeä. Miten sitä kuvaillaan synonyymisanakirjassa, Wikipediassa tai sanaristikkosynonyyminä. Löysin seuraavat selitykset: kettää, kyniä, riistää, skalpeerata, ylihinnoitella, veloittaa liikaa, ukottaa, huiputtaa, kiskoa, ryöstää, ryövätä

kettää, kyniä, riistää, skalpeerata, ylihinnoitella, veloittaa liikaa, ukottaa, huiputtaa, kiskoa, ryöstää, ryövätä..

Ajatus tuli eilen mieleeni, miten kuvailla miltä tuntuu, kun oma lähiympäristö muuttuu, jos ei päivittäin, niin viikoittain yhä riisutummaksi. Toinen nykyaikaisempi ajatus sanalle nylkeä on kehittää. Tarkoitushan kehittämiselle on ilmeinen – tienata enemmän. Samalla vain käy niin, että paikka jota kehitetään, on menettänyt luonnon tilansa ja miten minusta tuntuu, että myös arvonsa. Takaisin et ikinä saa sitä mitä paikka oli ennen, miltä se tuntui, mitä siellä kasvoi, milta siellä tuoksui. Menetät myös muistosi, koska muutos on niin raju, ettei paikka ole enää sama. Ihmettelen yhä enemmän sitä, mitä tarkoittaa oikeasti sana elämys.

Uskaltauduin viimein kävelylle Porosalmen metsiin. Tekosyynä oli etsiä sieniä, vaikka oli jo tiedossa, ettei sieniä edes löydä lumen alta. Se, mikä oli ennen metsää, oli nyt täynnä rikkirevittyjä väyliä näköetäisyydellä toinen toisistaan. Väylät olivat leveitä kuin hiekkatiet; puuroskat kumottu väylien varrelle miten kuten. Itkin. Miksiköhän näitä väyliä ei oltu tehty ”hiljaa hyvää tulee” ajatuksella, jolloin maisema olisi saattanut näyttää siedettävältä. Mietin kenelle tällaiset kulkutiet on tehty. Ei ainakaan laiselleni luontoa rakastavalle, vanhalle ihmiselle. Ovatko nuoremmat ihmiset jo sokeita ja välinpitämättömiä luonnon arvoille? Haluavatko he tällaista vai olisiko ollut heistäkin arvokkaampaa edetä hitaammin? Nyt emme voi kukaan enää vaikuttaa lopputulokseen; jäljet näkyvät kymmeniä vuosia kallioperäisessä metsässä, joka muutenkin kasvaa hitaasti. Olin jo lapsesta käynyt näissä maisemissa mustikassa. Muistan yhä lammen rannalta nousevat korpikuuset. Hirvet, jotka kuljeskelivat suolla. Korppipariskunnan, joka asui alueella sekä hiljaisuuden ja rauhan. Suon tuoksun. Ne, jotka siellä nyt kulkevat eivät ikinä voi löytää sitä lumottua maisemaa.

Joskus jotkut teot lopullisia. Eräs sellainen on maiseman tuhoaminen. Se, mikä on tehty maansiirtokoneella, ei ikinä palaudu samaksi. Kävelin kotikylälläni taannoin ja ihmettelin intoa, jolla maisemat ja paikat on rikottu. Jollakin on visio ja valtavasti rahaa muuttaa paikat tuntemattomiksi. Onko hänellä rakkautta tai kunnioitusta kyläänsä koh-taan, on sitten ihan toinen juttu? Turisteja varten? Ketä varten? Ihmettelen suuresti!