Ihana kesä, joka on kääntymässä syksyyn. Olen varjellut niittyjäni ja kukkiani ja palkintona on perhoset, jotka lentelevät kymmenittäin pihallani. Olen nähnyt, nauhuksissa varsinkin, toistakymmentä sitruunaperhosta, muutaman neitoperhon ja amiraaleja yhtä aikaa lentelemässä. Eräänä iltapäivänä tosin päivysti myös pikkulintu perhosieni lentoa ja nappasi niitä helposti. Olen nähnyt pihallani ruutuperhosen ja keisarinviittoja. Keisarinviitat eivät ole ollenkaan harvinaisia. Joka vuosi niitä lentelee aivan pihapiirissä. Valokuvien ottaminen on tunnistamisen kannalta oleellista. Ruutuperhosta en ollut aiemmin nähnyt, sehän ei ole ollenkaan tavallinen Suomessa.

Perhosia varten annan nokkosten ja ohdakkeiden kasvaa puutarhan reunustoilla. Aiemmin en tiennyt, että nämä kasvit ovat tärkeitä perhosten elämälle. Nyt kun tiedän, vaalin niitä tärkeinä kasveina, vaikka eivät ole niitä kauneimpia.

Tänä kesänä en ole pahemmin törmännyt hirvikärpäsiin enkä paarmoihin. Marjankeruu on onnistunut mukavissa merkeissä. Hyttysiäkään ei ole ollut aivan kamalasti. Heinäkuussa satoi, mutta elokuun päivien jälkeen, tunuu, että olisi ollut vain kaunista koko kesän.

Tämä joulun odotus herättää muistoja ja kysymyksiä. Viime vuonna, tasan vuosi sitten, kävin viimeksi Helsingissä ja Tampereella. Matka oli tapahtumarikas. Esittelin Emil Tolvasen kirjaa Helsinki-Rantasalmi seuralle ja muistelin nuoruuteni aikoja saman seuran tapahtumissa. Ne olivat hienoja aikoja ja opin Helsingin kulttuurista ja paikoista paljon. Silloin en edes oikein ymmärtänyt miten hienoja. Samana päivänä tapasin Ateneumin kahvilassa opettajani. Keskustelumme käsitteli omia ajatuksiamme elämästä ja taiteesta sellaisella tasolla, että yhä tunnen keskustelumme voiman.

Matkustin Tampereelle tapaamaan hyviä ystäviäni ja pääsin Tampereen tunnelmaan myös esim. Ostia-näyttelyn kautta. Tampereelle olin aina ennenkin päätynyt katsomaan hienoja näyttelyjä kuten esim. kiinalaisia ja egyptiläisiä hautalöytöjä. Näköjään minua kuljettaa esihistoria kaikkein eniten.

Tampereelta matkustin bussilla takaisin Helsinkiin tapaamaan myös ystäviäni Roomasta. He olivat tulleet viettämään hääpäiväänsä Helsinkiin ja Tallinnaan. Sää onneksi suosi; oli aurinkoisia joulukuun päiviä. Vietimme mukavan kahvihetken Espiksellä.

Entä nyt? Kotona, kotona, kotona… ja kuinka kauan? Vaikka ajatuksissa olisi tapaamisen tahtoa, vaikka muille jakaa, ei vain voi. Rantasalmella on havaittu koronaa. Aiemmin ei ole vielä kerrottu julkisuudessa mahdollisista tartunnoista. Olen menossa influenssa-rokotukseen ja kauppaan ostamaan ruokaostokset ainakin viikoksi. Sitten ei olekaan muuta menoa tiedossa.

on aina katkeransuloinen, koska syntymäpäiväni aloittaa marraskuun ja tiedän, että kuukausi on vuoden mustin. Viime yönä myrskysi taas kunnolla ja äsken käydessäni ulkona sain suihkun taivaalta äkkiarvaamatta. Syntymäpäivänäni olin kuitenkin onnellinen; monet muistivat päivän ja meillä oli ihania keskusteluja ystävieni kesken. Vieraita tulee sitten myöhemmin.

Olen helpottunut, koska sain kesän remontit tehtyä loppuun. Kotikin alkaa olla kuosissa. Tavaran siirrot ovat kaikkein rasittavampia; niitähän joutuu tekemään loputtomasta remontin kuluessa. Remontti auttaa myös tavaroiden järjestelyissä; pääsee eroon turhista. Ja miten ihanan raikasta on, kun on pinnat ovat puhdistettu ja maalattu uudelleen, vaikkakin vaikka samalla värillä.

Onneksi on mielenkiintoista tekemistä, muutenhan tämä synkkä aika olisi raskas. Vanhat valokuvat jaksavat kiinnostaa. Monta albumia on vielä tekemättä ja monta diaa digitalisoimatta. Negatiivit ovat melkein valmiit, mutta niitäkin löytyi vielä ”valitettavasti” yksi iso laatikko. Valokuvaamisessa on jotakin ihanaa. Niiden avulla pääsee mukaan perheen historiaan ja ympäristön ja luonnon kuvauksella syvälle sisimpäänsä: siihen mikä on elämässä tärkeää. Valokuvat opettavat itsestä aina uutta.

Toissapäivänä kesä loppui kuin seinään. Ei huvittanut mennä edes ulos. Eilen taas sää oli kohtuullinen, jopa lämmin. Ja tänään sataa. Joutsenet seilaavat lahdella, kuikka kalastelee rannassa; vielä on vihreää ja ensi viikolla luvassa lämmintä. Toivonpa, että sääennustus toteutuu.

Kesä on ollut antelias. Keväällä puiden ja pensaiden ihana kukkaloisto; juhannusruusu kukki tuhansin kukin, kultasade sadoin upein norkoin ja niittykukat koko kesän ajan. Marjakausi on ollut runsas ja se vielä jatkuu. Puolukat parhaimmillaan ja karpalot kypsymässä soilla. Säätila on ollut sateinenkin, mutta myös lämpimillä päivillä meitä on siunattu, joten sateiset päivät ovat kokonaan unohtuneet. Kesästä jäi ihana olo, vaikka meillä on ollut pandemia kiusana. Kesän aikana en ole juuri matkustellut; ainut pitempi matka oli rannikolle Öröhön, jossa sielläkin oli paras merikeli ikinä. Ihanaa oli uida kirkaassa merivedessä, jalan alla pehmeä hiekka rannalla; merilintujen äänet ympärillä.

Syksy tuo uusia haasteita, koska pandemia jatkuu jatkumistaan. Naapurini kertoi espanjantaudin kestäneen kaksi ja puoli vuotta ennenkuin se hiipui. Siihen asti kun tämä pandemia kestää, pitää löytää elämävoimaa ympäristöstä ja niistä aktiviteeteistä, joita harrastaa, ystävistä, jotka ovat karanteenissa samalla tavalla kuin itse jne. Valokuvaus on hyvä, moneen taipuva harrastus, josta ei haasteet lopu. Aion alkaa opiskella kieliä. Nyt on siihen riittävästi aikaa. Keskeytyksiä ei vain ole. Italian kieltä olen joskus opiskellut ja sitä aion jatkaa tänä syksynä. Haasteellista mutta palkitsevaa.