Kategoria arkisto »Maalaukset «
Muutama vuosi sitten tein pienen näyttelyn kahvila Allegriaan, Savonlinnaan. Rantasalmen kirjastossa oli tilaa näyttelylle ja ajattelin viedä tuon vanhan, pienen näyttelyn sinne. En kuitenkaan saanut näyttelyä tehtyä marraskuun alussa kuten lupaisn, koska vanhan tietokoneeni emolevy hajosi, hammas tulehtui ja väsymys vahvoista lääkkeistä johtuen iski. Joulukuuhan menee aina tohinan keskellä. Vihdoin, kun sain tohinan pysähtymään ja ajattelin, että nyt rauhoitun joulun viettoon; hakkerit iskivät sähköpostiini ja tekivät temppujaan, selittäen että Riitta Heiskanen tarvitsee rahaa maksaakseen hotellilaskunsa Lontoossa. Se, joka tuntee minut, tietää etten juuri hotelleissa yövy ja menen melkein aina ystävieni luokse, jos jonnekin menen.
Joulun jälkeen otin tuon vanhan näyttelyn uudelleen tarkastelun kohteeksi ja jouduin ja halusin tehdä muutoksia ja uusia töitä edellisten lisäksi. Hakkerointikin harmitti valtavasti. Tein syntitestejä netissä ja löytyihän niitäkin = syntejä ja testejä. Ylen syntitesti oli mielestäni paras. Siinä tutkailtiin synnin vastakohtaakin ja syntejäkin oli enemmän kuin nuo ikivanhat seitsemän.
Kiasmassa oli joitakin vuosia sitten valokuvia ja taidetta Afrikasta. Teemaa en muista. Sen minkä muistan parhaiten tuosta näyttelystä, oli eräs videoelokuva, jossa näytettiin eurooppalaisten tietotekniikan jätteiden polttamista Afrikassa. Se koski. Minne minunkin vanha(t) tietokone(eni) joutu(vat)u lopulta?
Se mikä kauhistuttaa kalastajaa ja kalastajan tytärtä, on merten raiskaus. Valtavilla ajoverkoilla tyhjennetään meri kaikesta elävästä. Ilmeisesti jonkun lainlaatijan, virkamiehen, hallitsijan luvalla? Ja pienet kalastajaveneet ovat rannalla ja kalastajat vailla mahdollisuuksia elinkeinoonsa.
Syntejä, jotka johtavat tuhoon, on paljon muitakin. Sodat ja terrori niistä kaikkein pahimpia.
Terroria tapahtuu kaikilla tahoilla ihmisten kesken. Ahneus on kaikkein ankarin synti ja ahneudellahan ei mielestäni ole milloinkaan rajaa. Ahne tarvitsee aina lisää; hän on aina vailla vielä jotakin. Mietin mielessäni, kuinka tyhjä on ihmisen mieli, kun se on täytettävä tavaralla, rahalla, ohjelmalla, seksillä, ruoalla, juomalla jne.
Muistan ensimmäisen luennon Taideteollisen Yleisen linjan sommittelun kurssilta. Sen piti Lauri Anttila. Luento, joka vaikuttaa vieläkin tekemiseeni. Ei pelkästään sen takia, että se oli niin hyvä, vaan senkin takia, että tiesin löytäneeni paikkani. Lauri Anttila ihaili entisiä metsästäjiä; he eivät jättäneet jälkiä siellä missä metsästivät. Heidän täytyi varmistaa tuleva metsästysonni. Hän myös puhui Afrikan keräilijäkansasta bushmanneista. He keräilivät parina päivää ja loput viikon päivät seurustelivat toistensa kanssa. Kuka on rikas?, hän kysyi.
Näyttelyni on pieni ja vaatimaton, mutta se auttoi minua ajattelemaan taas kerran elämääni ja sen arvoja, todellisten ystävieni arvoa ja heidän arvomaailmoitaan. Ystävät valikoituvat arvojensa tähden. Aina.
Musta Enkeli on kärsijä tai kärsinyt. En tiedä oikein itsekään kumpiko.
Se on ilmestynyt maalausteni joukkoon pari vuotta sitten, enkä muistanut sitä lainkaan kaivaessani kaappejani näyttelyä varten.
Valkoiset enkelit ovat ilmeisesti suojelusenkeleitä, mutta keitä ovat mustat?
Itselläni ei ole varmaa selitystä.
”Uneksija” on muutaman vuoden takainen maalaus. Se jatkaa sarjaani Koivuttaret. Kasvoin Porosalmella talossa, jonka pihamaata hallitsi18 riippakoivua. Koivujen alla, riippojen sisällä, leikimme niin monenlaisia leikkejä aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.
Koivujen alla siellä oli aivan omanlaisensa tila, myös mielikuvitukselle.
Pihan niittykukat ja ahomansikat perhosparvineen tekivät lapsuuteni leikkipaikoista unohtumattoman kauniita. Niistä ei ole jäljellä enää mitään. Vanhat ”koivuttaret” ovat kuolleet, vain muistoissani ne elävät.