Kategoria arkisto »30-vuotis juhlanäyttely «
Taigan kesä on ohi. Viimeisenä – Lipposmarkkinapäivänä – väkeä kävi vielä runsaasti. Jäi niin sanotusti mukava maku kesästä ja sellainen mieli, että kannattaa jatkaa. Näyttelystä suurimman huomion saivat valokuvat. Taloa kävivät monet katsomassa. Jotkut olivat käyneet siellä koulua, toiset muistivat kirjaston, jonkun täti oli asunut talossa. Laukkujakin oli ommeltu ja paleltu, kirpputorilla vierailtu.
Lumi
Riitta
Kaikille kävijöille Suuri Kiitos!
Musta Enkeli on kärsijä tai kärsinyt. En tiedä oikein itsekään kumpiko.
Se on ilmestynyt maalausteni joukkoon pari vuotta sitten, enkä muistanut sitä lainkaan kaivaessani kaappejani näyttelyä varten.
Valkoiset enkelit ovat ilmeisesti suojelusenkeleitä, mutta keitä ovat mustat?
Itselläni ei ole varmaa selitystä.
”Uneksija” on muutaman vuoden takainen maalaus. Se jatkaa sarjaani Koivuttaret. Kasvoin Porosalmella talossa, jonka pihamaata hallitsi18 riippakoivua. Koivujen alla, riippojen sisällä, leikimme niin monenlaisia leikkejä aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.
Koivujen alla siellä oli aivan omanlaisensa tila, myös mielikuvitukselle.
Pihan niittykukat ja ahomansikat perhosparvineen tekivät lapsuuteni leikkipaikoista unohtumattoman kauniita. Niistä ei ole jäljellä enää mitään. Vanhat ”koivuttaret” ovat kuolleet, vain muistoissani ne elävät.
Ihaninta on tavata jälleen niitä ihmisiä, joilla oli tapana käydä Taigassa Työväentalolla kymmenen vuoden ajan. He tulevat; he halaavat; he antavat tunteen: olet tärkeä vieläkin. Eilen, lauantaina, Taigassa kävi monta vanhaa tuttua.
Muistelimme mitä kaikkea Taigassa ennen vanhaan tapahtui ja millaisia näyttelyitä on ollut. Luokkatoverini Tuure muisteli, että olin myynyt paljon hänen puuveistoksiaan. Minä en muistanut sitä enää. Valokuvissa Tuure kuitenkin oli, kuten muistinkin, silloisen Taigan salissa.
Laskeskelin joka kesä kuinka monta ihmistä (noin suurinpiirtein) Taigassa kävi ja vähimmillään kävijöitä oli kesää kohden n. 2000 henkeä. Monista tuli kesäystäviä, joiden kanssa iloittiin Rantasalmen kesätapahtumista. Jotkut lähtivät kirkkoveneretkille, joita järjestin kerran viikossa parina kesänä. Kaunein niistä oli nuottaretki Kytöselälle. Tyyni tähtisadeyö kruunasi aamusoudun. Mukana olleet eivät voi sitä unohtaa.
Ja jo nyt olen tutustunut uusiin ihmisiin, joiden kanssa tulemme tapaamaan toivottavasti seuraavina kesinä.
Sitä kun tekee jotain koko sydämellään sitä odottaa, kaikesta huolimatta, että mediakin huomaisi. Rantasalmen lehden, Mira Jauhiaisen, juttu oli parhaasta päästä. Se oli asiallinen, vouhkaamaton, kohtelias ja kaikin puolin sopiva.
Savonlinnan Oopperajuhlat saavat valtavan huomion. Varsinkin nyt, kun on 100-vuotis juhlat menossa. Niinpä ei ollut yllätys, että jutun tekijä ei suinkaan ollut kulttuuriosastolta. Juttu kuitenkin ilmestyi, joten siitä pitänee olla onnellinen.
Me, jotka teemme työtä taiteen parissa, saamme sattumanvaraisesti palstatilaa.
Paikallisesti työ voisi olla merkittävämpää kuin se nyt näyttää olevan. Se palaute, jonka itse saan paikan päällä näyttelyssä kävijöiltä, on kiittävää ja enemmänkin.
Mutta olkoon ihan miten tahansa, olen tyytyväinen aikaansaannokseemme.
