Arkisto » kesäkuu 6th, 2012«
Parina päivänä olen järjestellyt maalauksiani ja piirustuksiani erilaisiin kasoihin. Yksi kasa – luonnoksiksi vielä kelpaavia, toinen kasa – toisen puolen paperista voi käyttää luonnosteluun, kolmas kasa – kehystettäväksi kelpaava jne. Vanhat työt putkahtelivat esiin ja toivat muistoja opettajistani Atskissa. Lauri Anttila on ollut minulle Opettaja suurin kirjaimin. Tosin, kun hänen kanssaan oli tekemisissän, hän ei koskaan ”opettanut”. Vuoropuhelu oli kuitenkin ajatuksia herättävää,uusia maailmoja aukaisevaa ja koskettavaa. Opettelin hänen johdollaan ensimmäisiä askelia pi-ma:ssa ja näyttelysuunnittelussa. Kun hän oli Kuvataideakatemian rehtorina, hän toimi Rantasalmella Veden Estetiikan konferenssin taiteellisena johtajana ja toi Rantasalmelle taideakatemian ulkolaiset jatko-opiskelijat. Monet heistä ovat vieläkin ystaviäni.
Kuvaopintojen pakollisiin opintoihin kuului ”tila-opintoja”. Opettajina olivat mm. Alfred Kolehmainen ja Panu Kaila. Alfred kertoi tekemistään matkoista rajan taakse ja vanhoista puurakennuksista siellä ja Suomessa. Luennot olivat ikimuistoisia, koska samalla saimme kuulla muustakin matkoilla sattuneista kulttuuritapahtumista. Minua kiinnosti piirtäminen tuolloin ja kysyin häneltä neuvoa kuinka päästä Museovirastoon piirtämään. ”Menet vain sinne ja kysyt”, oli vastaus. Niin tein ja pääsin kokeilemaan taitojani.
Panu Kailan kanssa retkeilimme katsomassa talomuseoita. Hän ”saarnasi” hirsirakentamisesta ja hirsirakennusten ”korjaamisesta” ja tuhoutumisesta. On varmaan myös hänen ansiotaan, että ostimme vanhan hirsikehikon Sulkavalta ja läksimme siitä rakentamaan mökkiä, jossa yhä asun. Eikä tänä keväänä kauheasti pelottanut kysyä Lauri Pulkkiselta hänen taloaan näyttelypaikaksi. Vanhat talot ovat lähellä sydäntäni. Niissä on henkeä ja tunnelmaa.
Piirtäminen oli minulle todella vaikea pala. En ollut keskikoulun jälkeen koskaan piirtänyt ennenkuin aloitin Lauttasaaressa työväen opistossa syksyllä 1977. Kevään 1978 piirsin Vapaassa Taidekoulussa ”elävää”. Siinä oli kaikki harjoittelu, kun päätin pyrkiä Atskiin. Mietin mahdollisuuteni tarkoin. Toiset opiskelijat sanoivat menevänsä sinne ja sinne osastolle opiskelemaan. Mutta he olivatkin ”taitavia ja mahtavia” piirtäjiä. Minua kiinnosti valokuvauskin, mutta en uskonut madollisuuksiini. Pyrin siis Koulutuskeskuksen yleiselle linjalle ja sinne myös pääsin. ”Loistavia piirtäjiä en sen koomin nähnyt, sen sijaan eräs toinen Riitta, joka ei itsestään paljon ääntä pitänyt, selvisi pääsykokeista kuten minäkin. Ja ensimmäisen luentomme piti Lauri Anttila, sommittelusta. Sen luennon aikana ymmärsin tulleeni sinne minne pitikin.