Arkisto » toukokuu, 2013 «
Muutaman päivän olen valinnut valokuvia Eemil Tolvasen näyttelyyn. Vaikea valinta, koska valokuvat ovat toinen toistaan upeampia. Olen ihaillut Eemilin kuvia jo lapsesta, tietämättä, että ne ovat hänen ottamiaan. Tosin silloin tällöin tuli puheeksi, että Porosalmella on asunut valokuvaaja. Tolvanen. Hän kehitti kuvansa pienessä kamarissa ja tuli aina paikalle, kun jotain kylällä taphtui, kertoi mummini.
Ja päivänä muutamana keksin, että Eemil Tolvanenhan on kuvannut myös minut pienenä vauvana Porosalmen tuvassa. Silloin sydämessä sykähti onnen tunne. Olin jo olemassa toisessakin kuvassa, joka oli otettu äitienpäivänä, mutta siinä kuvassa olin äitini vatsassa. Me olimme oikeasti tavanneet.
Olemme jo tehneet muutamista negoista tulosteita. Olen niistä kuvista onnellinen. Eräs kuva, joka on jo vuosien ajan puhutellut minua, on kuva Eemilin äidistä Josefiina Tolvasesta. Ja löysin kuin löysinkin kuvan Eemilin isästä Antti Tolvasesta. Hän on vain niin kaukana ja työn touhussa, ettei kasvot näy.
Huomenna ”matkamme” jatkuu kuvien parissa. Odotan jännityksellä.
Aamu on ihana.Aamukahvit pihapenkillä taivaanvuohta, metsäkyyhkyä, lokkeja, rastaita kuunnellen. Pääskynenkin ilmottautui kuistin katon pesäpaikalla. Tyyntä. Eilen ukkonen jyrähteli ja satoi rankasti hetken. Aamuinen usva katosi ja aurinko alkoi paistaa pilvettömältä taivaalta. Ja samantien ensimmäinen pääskynen vilahti pihamaan yllä. Tuntui kesän alulta. Koivujen silmut ovat tuota pikaa avautumassa. Voi sitä kevään tuoksumaailmaa.
Kuljeskelin kukkamaillani. Kaipaan Etelä.- Suomen vuokkometsiä. Mutta. Ne muutamat valkovuokto, jotka olen tuonut Kirkkonummelta tänne jo vuosikymmeniä sitten, ovat jo levinneet omalle tontillekin ja valkovuokkoja kasvaa siellä täällä laikkuina. Sinivuokkoja on kahdenlaisia. On niitä, jotka olen tuonut joskus Kirkkonummelta ja sitten täältä löydettyä kantaa. Täkäläiset vuokot ovat isompia, leveämpilehtisiä ja vaaleampia. Kauniita molemmat. Löysin myös muutaman keltavuokon penkistäni. Ne olen saanut naapurin Markulta ja pelkäsin jo, että ne eivät tykänneet muutosta. Mutta mitä vielä, nekin kasvavat. Tulossa ovat arovuokot, Niitäkin on paria erilaista.
Esikot. Monena monituisena vuotena matkustin Viroon katsomaan kevään ensimmäisiä esikoita, Nyt niitä kasvaa täälläkin. Taisin ostaa esikkoruukun joskus muinoin ja siitä ne ovat lähteneet leviämään ympäriinsä. Ne ovat niin kauniit.
Amerikkalaisessa elokuvassa, Tohtori Zivago, oli ihana paikka. Vanha talo, jossa Lara ja Tohtori Zivago asuivat jonkin aikaa. Sen talon ympärillä kasvoi valtavasti narsisseja. Kukkapaljous syöpyi mieleeni ja ajattelin, että jos minulla joskus on talo maalla, minullakin on narsisseja. Nyt niitä on. Ja nekin pitävät paikasta, koska leviävät.
Hyvää Äitienpäivää!
Toukokuun kolmas. Jäät lähtevät parhaillaan kotilahdeltani. Vesilinnut ovat palanneet. On kevään ihmeiden aika.
Eräänä aamuna käveleskelin pihallani katselemassa ympäristöäni; kasvun ihmeitä ja kukannuppuja, kun katseeni kohdistui aivan pikkuruiseen lintuun. Se nukkui haapapuun oksan hangassa. Ihmettelin., mikähän pikkuinen se on, kun en ollut aikaisemmin sellaista lintua nähnyt. Se nukkui vain.
Sanoin sille huomenta. Lintu kaivoi päänsä siipensä suojasta ja katsoi unisilla silmillään minua. Kun en näyttänyt kovin vaaralliselta, se pani päänsä takaisin siipensä suojaan ja jatkoi uniaan. Menin katsomaan lintukirjastani, mikähän mahtoi olla tuo pikkuinen keltarintainen lintu.. Löysinkin vastauksen: Keltahemppo. Satunnaisesti Suomessa tavattava pikkuinen lintu.
Iltapäivällä toinen lintuhavainto. Lintupariskunta seurusteli muutaman metrin päässä minusta välittämättä. Taas sain rauhassa tarkkailla minulle aivan tuntemattomia lintuja. Linnut olivat rastaan oloisia, mutta eivät sellaisia rastaita, joita tapasin pihassani tuon tuosta. Koiras oli väritykseltään voimakkaan punainen. Tuntui, että jopa nokka oli punainen. Siivet olivat ruskehtavat. Naaras puolestaan oli vaalen harmaa, siivet tummemmat. Lintukirjasta ei löytynyt tällaisia olentoja.
Vappupäivänä minulla oli ilo seurata joutsenten kosintamenoja. Joutsenia oli kolme. Niiden soidinmenot siirtyivät ympäri lahtea. Koiraat ”näyttivät mahtiaan” toisilleen; naaras seurasi tapahtumia sivulta. Ne vaihtoivat paikkaa laulaen. Suuret siivet havisivat, kaula korskeasti pystyssä ne tuijottivat toisiaan. Ne menivät välillä myös saaren rantaan sulaan ja näyttivät siellä mahtiaan. Olin aika lähellä, mutta minuthan ne taisivat tuntea jo edellisiltä kesiltä, koska eivätpä ne läsnäolostani välittäneet. Loppujen lopuksi pariskunta suki höyhenensä ja ne lensivät yhdessä pois. Eilen illalla jousenia olikin neljä. Olikohan poikamies löytänyt morsiamen niin nopeasti?
Eilen jäät jo melkein lähtivät ja jo vain rantaani laskeutui isokoskelot ja sorsat.
Aamukonsertit ovat myös vertaansa vailla. Teerit soivat, metsäkyyhkyt huhuilevat, pikkulinnut laulavat ja lokit. Lokit kuuluvat ”selvittelevät kiviään”. Se on varsin äänekästä toimintaa koko kesän ajan..
