Arkisto » heinäkuu, 2013 «
Olen syntynyt Porosalmella vanhaan sukutaloon. Porosalmen Heiskaset ostivat paikan 1658. Ensimmäinen isäntä oli Tahvo Tahvonpoika. Heiskaset tulivat Kangaslammin Rauhamäen talosta. Talosta, jossa olen ollut juhlimassa 400 vuotta saman suvun hallussa. Paikka oli komea ja tupa oli valtava. Juhlissa tunsi tulleensa vanhaan, arvokkaaseen paikkaan. Vanha oli saanut arvonsa; tupa oli valtava ja juhlat arvokkaat. Poikani oli mukana. Juhlien jälkeen isäni kertoi, että ainahan Heiskaset ovat pitäneet yhteyttä sukulaistaloihin. Minä en vain ollut vielä käynyt Rauhamäen Heiskasten talossa. Nyt olin ja samoissa juhlissa oli myös poikani. Kylänkäyntiä siis vuodesta 1658.
Albin ja Erikka lapsineen Heiskalassa 1900-luvun alkupuolella. Taustalla henkilöt minulle tuntemattomia. Albin ja Erikka olivat syntyneet 1850-luvulla. Erikka Heinäveden Varistaipaleella ja Albin siis Porosalmella Kallen poikana.
He olivat Emil Tolvasen torppariperheen isäntäperhe. Albinilla oli jaala, jolla hän kuljetti polttopuuta, ”nalikkaa” Viipuriin ja Pietariin. Samalla kaupattiin myös rantasalmelaisten suutareiden valmistamia jalkineita. Kuulin myös, että Albin kävi ostelemassa nahkoja esim. Kuopion markkinoilta. Eräällä reissulla vanhin poika löysi morsiamen ja sai hänet vaimokseen myöhemmin.
Erikka oli Rouhialan l. Södervikin emäntäpiika ennen avioliittoaan. Kerrotaan, ettei hän olisi millään tahtonut ottaa miehekseen tavallista talollista. Tuolloin emäntäpiika oli mahtiasemassa yhteiskunnassa.
Vihdoinkin viime lauantaina ennätin valokuvata sisätiloja. Oli aihettakin. Näyttely sai lisää ilmettä veneestä, jonka Matti Tolvanen toi. Vene on satoja vuosia vanha ja siitä on jäljellä vain pohjalauta, jossa näkyy ompeleet.
Kaksi suurta kuvaa esittävät isää ja poikaa; molemmat Tolvasia. He eivät kuitenkaan ole Emil Tolvasen lähisukua.
Tässä välissä on kerrottava emämokasta, jonka olen tehnyt. Eemil Tolvanen on kirjoitettu jokaiseen suvun dokumenttiin ja valokuvaan, joita olen nähnyt. Nimi Eemil on syöpynyt kallooni. Kyseessä on kuitekin Emil. Emil, joka soinnahtaa ranskalaiselta ja tyylikkäältä. Mutta nyt mennään Eemil Tolvasen kanssa toistaiseksi.
Tämä mies on Tahvo Tolvanen. Hän on syntynyt 1850-luvun lopulla. Hänen pojanpoikansa, joka ei ole häntä nähnyt, tunnisti kuvien perusteella hänet.Tahvolla on pieni tyttö sylissään ja hänenkin nimensä on tiedossa.
Kotiseutuarkiston kuviin on löytynyt joitakin henkilötietoja. Olen siitä syystä tyytyväinen.
Yllä kuvasarja tytöistä ja naisista, jotka kaikki puristavat kädessään – ah, niin pakollista käsilaukkua. Näillekin henkilöille toivoisi löytyvän nimet.
Lauri Pulkkisen talo on yhä yhtä oivallinen paikka näyttelyn pitoon kuin viime kesänäkin. Talossa ei ole sähköä eikä vettä saatavana, mutta sen monet huoneet ovat viehättävät kaikessa karuudessaankin ja sopivat upeasti tälle vanhojen valokuvien näyttelylle.
Näyttelyn vieraat ihailevat Eemil Tolvasen tapaa vangita kuvattavansa. Myös Eemilin persoona puhuttaa. Hänen suurikokoisessa kuvassaan tavataan mies, jolla on herkkä hymy, ystävällinen katse: lempeä ote = taiteilija.
Ihminen ei voi hämätä toista ”teatterilla” tai esittämällä mukavaa. Persoona tulee läpi silmistä, ilmeestä, elekielestä. Aina. Eemil Tolvanen on vanginnut kuviinsa ihmisten herkkyyden. Hän on pysähtynyt ja pysäyttänyt kuvattavansa maagisella hetkellä. Hetkellä jolloin ihminen on läsnä. Hän on tehnyt valokuvistaan dokumentteja mutta yhtä lailla taidetta.
Näin kerran unta eräästä ihmisestä, joka aina vain jatkoi samaa epämääräistä ja valheellista tarinaansa. Suhteeseemme tuli särö.
Unessa vaadin tuota ihmistä näyttämään silmänsä. Hän ei näyttänyt. Otin hänestä otteen ja panin hänet maahan makaamaan ja katsoin hänen silmiään. Silmiä ei enää ollut. Ne olivat kuivuneet, eivätkä enää nähneet minua eivätkä ketään muitakaan. Unessa mietin, että tuo ihminen katsoi vain itseään ja omia tarpeitaan mutta hänellä ei ollut ennää kontaktia muihin ihmisiin. Tiesin, että tilanne tulee olemaan muuttumaton; me emme enää tapaa.
Turhaan ei sanota, että silmät ovat ihmisen peili. Kun katseesta katoaa lämpö, ystävällisyys ja lohdutus, ystävyyttäkään ei sieltä löydy.
Eemil Tolvanen valokuvaajana säilytti katseessaan lämmön ihmisiä kohtaan. Hän oli siksi niin suuri. Olen aina vain ylpeämpi rantasalmelaisena hänen taidoistaan. Tänään taas tunnistettiin ihmisiä! Ja ihailtiin ihmisten vaatteiden laatua, kuosia ja leikkauksia. Kuitenkin oli pula-aikoja, jolloin ei kretonkikaan ollut kovin halpaa tai edes saatavissa.
Perjantaina eräs rouva tuli ja mullisti näyttelyä tiedoillaan. Hänen ansiostaan neljä henkilöä on nyt tunnistettu. Soitin hänen antamaansa puhelinnumeroon ja sain kiinni oikean ihmisen, jolle kerroin tunnistamisista. Hän ja hänen perhettään tuli joukolla katsomaan valokuvia. Kaikkein koskettavinta on se, kun vanha, edesmennyt, sukulainen onkin hienossa kuvassa. Löytyi isän kuva ja löytyi isoisän kuva samalta seinältä.
Kotiseutuarkiston negatiiveissa ei ole henkilötietoja. Ne ovat vain negatiiveja, joista on tehty tif-tiedostoja. Mutta kun tieodostosta on tulostettu oiva kuva ja henkilötiedot löytyvät ja tarinoitakin henkilöistä, alkaakin hahmottua kappale rantasalmelaisten historiaa.
Neljä miestä sai nimet ja syntymäajat. Heidän tarinansa täydentyy kertomuksilla. Olen onnellinen saavutuksesta. Samoin Eemil Tolvasen henkilötiedot täsmentyvät ihmisten muisteluksilla. Legendaarinen valokuvaaja Eemil Tolvanen! Mukava ihminen! Jokainen päivä on täynnä yllätyksiä, joita ei voi ennakoida.