Arkisto » heinäkuu 18th, 2013«

Olen syntynyt Porosalmella vanhaan sukutaloon. Porosalmen Heiskaset ostivat paikan 1658. Ensimmäinen isäntä oli Tahvo Tahvonpoika. Heiskaset tulivat Kangaslammin Rauhamäen talosta. Talosta, jossa olen ollut juhlimassa 400 vuotta saman suvun hallussa. Paikka oli komea ja tupa oli valtava. Juhlissa tunsi tulleensa vanhaan, arvokkaaseen paikkaan. Vanha oli saanut arvonsa; tupa oli valtava ja juhlat arvokkaat. Poikani oli mukana. Juhlien jälkeen isäni kertoi, että ainahan Heiskaset ovat pitäneet yhteyttä sukulaistaloihin. Minä en vain ollut vielä käynyt Rauhamäen Heiskasten talossa. Nyt olin ja samoissa juhlissa oli myös poikani. Kylänkäyntiä siis vuodesta 1658.

 

 

Albinin ja Erikkan perhe

 

 

 

 

 

 

Albin ja Erikka lapsineen Heiskalassa 1900-luvun alkupuolella. Taustalla henkilöt minulle tuntemattomia. Albin ja Erikka olivat syntyneet 1850-luvulla. Erikka Heinäveden Varistaipaleella ja Albin siis Porosalmella Kallen poikana.

He olivat Emil Tolvasen torppariperheen isäntäperhe. Albinilla oli jaala, jolla hän kuljetti polttopuuta, ”nalikkaa” Viipuriin ja Pietariin. Samalla kaupattiin myös rantasalmelaisten suutareiden valmistamia jalkineita. Kuulin myös, että Albin kävi ostelemassa nahkoja esim. Kuopion markkinoilta. Eräällä reissulla vanhin poika löysi morsiamen ja sai hänet vaimokseen myöhemmin.

Erikka oli Rouhialan l. Södervikin emäntäpiika ennen avioliittoaan. Kerrotaan, ettei hän olisi millään tahtonut ottaa miehekseen tavallista talollista. Tuolloin emäntäpiika oli mahtiasemassa yhteiskunnassa.