Arkisto » kesäkuu, 2014 «

Tänään avaamme näyttelymme KÄSIN SILMIN SYDÄMIN. Talo on jo puunattu, parin henkilön työt vielä puuttuvat mutta melkein valmista on. Eilen ajattelin, että kyllä itse asiassa ison näyttelyn tekemisessä on oikeasti paljon työtä. Viime vuonna ripustin Emil Tolvasen valokuvat kesän helteisimpänä päivänä ja avajaiset olivat kesän sateisimpana, kylmimpänä ja pimeimpänä päivänä. Kaikki se oli jokseenkin rasittavaa. Tänään sataa. Mitään ennätyssateita ei ole onneksi luvassa.

Olimme eilen tyytyväisiä tulokseen. Töitä on paljon, hyvin erilaisia. Katsoja, joka malttaa pysähtyä, saa haasteita riittävästi.

Odotan iltaa ja avajaistunnelmaa.

 

Aloitimme eilen näyttelyn pystytyksen naisvoimin. Esko Ikonen saapui myös. Pystytys on aina jännittävää, koska tila, työt, toisten työt, valo ja monet muutkin seikat vaikuttavat lopputulokseen. Haasteita meille asettaa keinovalon puute. Kesällä valoa tulee ikkunoista riittävästi, mutta työt on aseteltava kuitenkin tarkemmin, että valo riittää.

Saimme osan jo valmiiksi. Vuoropuhelu toisten näytteille asettajien kanssa on tärkeää. Ihanaa on se, että voimme auttaa toisiamme omilla silmillämme ja tunteillamme.

Kiinnostavaa on se, että vielä tässä vaiheessa keramiikkaa on enemmän kuin valokuvia, mutta eiköhän tilanne sunnuntaina muuttune, kun saamme loputkin kuvaajat näyttelyn pystytykseen.

Monet ihmiset kävivät ovella jo kurkkimassa, mitä meillä tapahtuu. Tuli hyvä mieli, kyläläiset odottavat. Muistui mieleeni Cafe Taigan alkuajat. Kun menin Työväentalolle laittamaan ensimmäisiä näyttelyitäni pystyyn, niin monet ihmiset tulivat halaamaan ja kiittämään, että olen laittamassa kahvilaani auki. ”Kesä alkaa nyt ja päästään herkuttelemaan.”

 

 

 

valokuvan_mainos1 copy

 

 

 

 

 

 

 

Meitä on kymmenen Savonlinnan Fotokerhosta, jotka teemme kymmenen pientä, omaa näyttelyämme.

Lisänä Emil Tolvanen, jonka joitakin valokuvia, joita ei ole tunnistettu, tulevat lisämausteeksi. On mielenkiintoista nähdä miksi näyttelymme muodostuu, koska mukaan tulee myös valokuvien lisäksi kerholaisten muita töitä. Valokuvat ovat kuitenkin töiden pohjana.

Pulkkisen (Ivanoffin 1890) talo on osottautunut mukavaksi näyttelypaikaksi. Tilaa on riittämiin; tila ei ole liian viimeistelty, pikemminkin päinvastoin, mutta työt tulevat siellä hyvin esiin.

Tänään näyttelyn pystytys alkaa varsinaisesti ja maanantaina illalla on avajaiset. Odotan jännityksellä kesän kulkua.