Arkisto » joulukuu, 2014 «
Ystäväni lähti aamutuimaan ajelemaan kotiinsa. Sää suhruinen ja harmaa. Ohuen jääkannen päälle sataa lunta. Tavallinen alkutalven päivä. Pohdin; katsoisinko ”Linnan juhlia”? Naisten pukeutumisesta on tullut juhlien pääasia. Onko kaikki kohdallaan; kampaus, asusteet, väri ja puku kantajansa mukainen. Onhan se kiva olla kauniisti pukeutunut, mutta että se on juhlien tärkein asia?
Odotan haastatteluja. Niitä voisi olla paljon enemmän. Paikalla ovat kuitenkin Suomen asioihin vaikuttavat ihmiset.
Luulen kuitenkin, ettei muutosta tulle. Pukeutuminen myy.
Laitan ikkunoille palamaan kaksi kynttilää. Kuten aina. Muistelen isääni, joka vihasi sotamuistojaan ja sotaa. Sotaa, joka vei terveyden pitkäksi aikaa ja muutti miestä.
Tänä syksynä, huolimatta pimeästä marraskuusta, olen nauttinut aamuvaloista. Jokaikinen aamu on erilainen. Tänään tosin nukuin yli puolenpäivän eikä harmaampaa päivää olisi voinut kuvitella.
”The world rests in the night. Trees, mountains, fields and faces released from the prison of shape and the burden of exposure. Each thing creeps back into its own nature within the shelter of the dark. Darkness is the ancient womb. Night-time is womb-time. Our souls come out to play. The darkness absolves everything; the struggle for identity and impression fall away. We rest in the night. The dawn is a refreshing time, a time of possibility and promise. All the elements of nature: stones, fields, rivers and animals are suddenly there anew in the fresh dawn light.” ”Colours are the wounds of light. Colours bring out the depth of secret presence ot the heart of nature:”
Nämä sitaatit ovat kirjasta Anam Cara, Spiritual wisdom from the Celtic World, John O’Donohue. Kirja on ollut luettavanani jo kauan, mutta muistan, kun luin sitä ensimmäisen kerran. Tajusin valon toisin kuin ennen. Opin sietämään ja nauttimaan marras-, joulukuun pimeydestä aivan toisin kuin aikaisemmin. Marraskuun pimeys oli voimat vievä aika. Tänä syksynä olen nauttinut siis pimeän marraskuun valosta. Kamera on loistokeksintö todentamaan valoa. Katselin eilen valokuviani vuosien varrelta ja totesin tämän syksyn ”valojen” olevan kaikkein kauneimmat. Ilman järveä valokuvani eivät olisi niin vaikuttavia.
Nyt, joulukuun toisena päivänä, jää on kuroutunut koko lahden peittäväksi. Huomenna kuitenkin on plus asteita ja aurinko paistaa; kaikki voi vielä muuttua ja järvi avautuu. Jos ei, seuraavat avovedet peilaavat taivasta vasta huhtikuun lopulla tai toukokuulla.
Joskus järvi jäätyy lopullisesti vasta joulun tienoilla. Valokuvauksen kannalta se olisi todellakin suotavaa.