Arkisto » helmikuu, 2016 «

Tänään on Matin päivä, joka oli ennen käännekohta kevään kulussa. Uskottiin, että kevään aikana sataa saman verran lunta, kuin tähän asti on satanut. Se tietäisi vielä aika moista lumentuloa. Meilläpäin ei kuitenkaan pääse usein hiihtämään, oli lunta tai ei, koska järven jäällä on melkein aina vettä.

(Hauska sattuma, kun juuri nyt puhutaan radiossa Matin päivästä ja entisistä uskomuksista.)

Lauantaina siis avataan valokuvanäyttelyni Lappeenrannassa. Se alkaa jo pikkuisen jännittää, vaikka olenkin jo esitellyt näitä samoja valokuvia Savossa hyvällä menestyksellä. Katsotaan, miten lappeenrantalaiset ottavat näyttelyn vastaan. Me olemme kuitenkin saman Saimaan rannalla Lappeenrannassakin ja Saimaalta valokuvatkin ovat.

(Ja nyt puhutaan Lappeenrannan vanhan teatterin nykytaiteen näyttelystä). Sinnekin pitää mennä!

 

 

 

Eilen päätin pysyä koko päivän sisällä, kun satoi lunta vaakana. Sain ystävältänikin kuvan ikkunaan asti yltävästä kinoksesta. Nyt on oikea talven tuntu. Tietää myös sitä, että on tehtävä lumitöitä urakalla. Ensin pienelle kävelylle ja sitten lumen kimppuun.

Muistan yhden talven kun järveltäpäin oli pyryttänyt. Minun piti mennä suojelemaan pieniä omenapuita jäniksiltä keväällä. Talon  nurkalla epäröin. Ryhtyäkö vai jättääkö asia hoitamatta. No! Lunta oli hartioihin saakka ja minulla lumilapio jolla työskennellä. Avasin väylän omenapuille; mätin lumet (lumitiilet) polultani ja sain suojeltua omenapuut, jotka tuolloin olivat vielä pieniä. Pakko oli maalata muutama akvarelli poikkeuksellisesta lumitilanteesta. Akvarelleja , joissa lumi lentää eikä lumenluojaa näy.  Onneksi nyt ei olla vielä sellaisessa tilanteessa, vaikka luntahan voi sataa vielä vaikka kuinka paljon, aina toukokuulle saakka.

Ai niin, ja ne omenapuut ovat säilyneet toistaiseksi jäniksiltä!

 

Tänään se sitten tapahtui; aurinko näkyi.  Ensin pienestä pilven raostaaurinko maalaa ja nyt melkein pilvettömältä taivaalta.

Auringon maalaamat varjot liikkuvat järven jäällä ja metsässä auringon mukaan ja tekevät valosta upean. Tekisi mieli lähteä kävelylle, mutta ei vielä. Huomenna!

 

 

Tänään maailmani oli lumipitsein kirjailtu ja niin puhtaan valkoinen. Aurinkoa ei vielä näkynyt, vasta huomiseksi luvattiin. Eiköhän flunssakin lähde siitä syystä. Mietin aamulla, kuvaanko, mutta olo oli senverran heikko, etten oikein uskaltanut vielä mennä ulos. Mietin myös sitä, miten vaikea aihe lumi on. Varsinkin juuri satanut uusi lumi pilvisenä päivänä. Silloin kun keväinen aurinko valaisee hanget, varjot ovat ihana kuvauskohde. Ajattelen aina, että hanki on se ”paperi”, jolle aurinko maalaa varjot lähialueesta ja varjojen väristähän voi arvioida valon lähteen värin. Muistan, kun opiskelin värioppia Atskissa ja aloin tarkkailla varjoja. Asuin silloin Lauttasaaressa ja eräässä tienristeyksessä valot olivat punaiset. Voi niitä vihreitä varjoja! Enkä aiemmin ollut niitä havainnut, vaikka kuljin paikassa usein. Taikka kotona sinisenä hetkenä, kun kukkani takana näin ensimmäisen kerran lämpimän keltaisen varjon. Olin aivan innoissani, kun aloin ymmärtää värien ja varjojen voiman. Värioppia pitäisi jokaisen opiskella, myös valokuvaajan,  riittävästi; se avaa mielenkiintoisen maailman ihan lähellä.

Tänään on ollut taas valokuvaamiseen liittyviä viestejä ja juttuja. Ruotsissa on pikkuprinttien kilpailu. Tekee mieli osallistua. Pitää olla tarkkana, mitä valitsee, koska jotkut valokuvat eivät pikkuprintteinä näytä miltään ja toisaalta jotkut kuvat ovat vaan niin hyviä ja ajateltuja, että hyvin riittää.