Arkisto » maaliskuu 10th, 2016«

Eilen kokoonnuimme Savonlinnassa Fotoillassa ja keskustelimme ottamistamme valokuvista. Eräs fotokerhon jäsenistämme oli tehnyt mahtavan pohjatyön ja autoin häntä keskustelussa. Nautin illasta.

Olemme jo ainakin pari vuotta aktiivisesti yrittäneet avata keskustelua jäsenten kuvien kautta. Toisinaan keskustelu lähtee käyntiin ja toisinaan ei. Nyt lähti. Tulemme jatkamaan keskustelua, sillä teemojahan löytyy loputtomasti.

Olin ajatellut olla ottamatta osaa Trierenbergin kilpailuun, mutta minut olikin merkitty ja tänään sitten etsin kuvistani mahdollisia onnistumisia. Päätin, että vaikka kuvani ovatkin aika tavallisia ja yksinkertaisia, lähden mukaan vain niillä, joita itse arvostan eniten. Trierenbergin kilpailun kirjat kertovat huippuunsa viedyistä valokuvista, paikoista ja osaamisesta. Kuitenkin Cartier-Bresson sanoi dokumentissaan, että hän kuvaa tavallisella kameralla, tavallisista paikoista ja että hän pitää vähemmän tarkoista (pixelit) kuvistaan. Sommittelu ei kuvissa koskaan petä. kultaa

Voinhan minäkin harrastelijana sanoa samaa: tavallisella kameralla, tavallisista paikoista ja sen on kelvattava.