Arkisto » elokuu 5th, 2016«
Haukiveden rannalla eläneenä ihmettelen, etten koskaan ole saanut missään savuhaukikeittoa. Männä viikolla sellaisen tein ja miten se olikaan hyvää. Haukea ei tarvitse edes suomustaa, kun sen savustaa – inhoan limaista hauen perkausta.
Haukia meidän perheessä on valmistettu aina. Äitini keitti perinteisen keiton perunoiden, sipulin ja maidon kanssa, mausteena tilli. Itse lisäsin keittoon porkkanoita ja erilaisia sipuleita ja maustoin milloin mitenkin. Mikään ei kuitenkaan voita savuhaukikeittoa, kun sellaista kerran on saanut.
Mieti! Kala on tietenkin savustuksen jälkeen perattava miljoonasta hauen ruodosta, mutta sen jälkeen kaikki onkin helppoa. Sipulit kuullotetaan; perunat lisätään, samoin vesi ja mausteet. Kun perunat ovat melkein kypsiä kalan palat lisätään ja sitten ruokakerma. Enkä edes ole vielä maistanut juustolla höystettyä haukikeittoa tai tänä vuonna, niitä on paikka paikoin, mustatorvisienillä.
Ei kun herkuttelemaan!