Arkisto » marraskuu, 2016 «
Marraskuu! Syntymäkuukauteni kaikessa harmaudessaan – ja niinkuin sen muistan 5-vuotis synttäreiltäni. Samanlaista. Flunssa on ollut pääosassa, vaikka onneksi on myös sellaisia aikoja, että voi jotakin tehdä. Onko se tämä pimeys ja kosteus, joka rasittaa ihmisen kehoa?
Tänään kävin kuntosalilla, kyläkahvilla, kaupassa, pyykillä ja apteekissa. Loppuaika on sitten sinnittelyä.
Luen mahtavaa kirjaa ”Damaskoksen rakastavaiset”. Jokaisen ihmisen pitäisi lukea ja muistaa, että kosto kuuluu ihmisen luonteeseen oleellisesti. Syyria ja ranskalaiset? Muhamettilaiset, kristityt juutalaiset, katolilaiset, ortodoksit samassa kylässä?
”Uskontoni on rakkaus”, sanoo pääosassa esiintyvä nuori nainen! ”Mikään ei muuta ihmistä niin paljon kuin vihamiehet”, sanoo toinen, eikä naura viiteentoista vuoteen.
Hajanaisia ajatuksia ihmisen elämän haasteista.
Tänään iloitsin ihanista persimoneista, hyvästä keitosta; siitä että muistin melkein kaikki ostokset, vaikka ostoslista jäikin kotiin. Enkä pudonnut laiturilta!
Talvi alkaa. Rannassa riitettä, maassa lunta ja se harmaus. Tänään toki heikko punerva säväys itä taivaalla. Flunssa on koetellut. Kuulemma muitakin. Kaava on sama; hirveä yskä. Yskiessä tuntuu, että keuhkot vahingoittuvat ja räkäistä limaa erittyy erittymistään. Nyt oma tilanteeni näyttää paremmalta; heräsin vain kerran yskimään yöllä.
Kauniiltakin näyttää. Valokuvausharrastukseni on iloni ja harmini. Muutamana flunssaisena päivänä värit ja tunnelma olivat sykähdyttävät, mutta sairaus piti minut sisällä yskimässä. Miten rikastuttavaa on harrastaa valokuvausta. Savonlinnan Fotokerho pääsi Suomi 100 ohjelmaan ja näyttelymme tulee olemaan Riihisaaressa Suomen 100-vuotis juhlan aikaan. Teemanamme on ”Parasta aikaa”. Ja teemahan ovat aina moniselitteinen ja haastava. Valokuvaajilla on yleensäkin outoa huumoria, joka sykähdyttää minua aina. On muistettava myös, ainakin tässä iässä, että elää ”parasta aikaa”.