Arkisto » heinäkuu, 2017 «
Joka päivä katselen Emilin kuvia. Enkä vain katsele vaan lähestyn niitä tarkkaavaisesti ja kriittisesti. Keitä minä näen; missä he ovat; missä kunnossa kuva on jne. Mielenkiintoista ja jännittävää. Ja sitten on ne omat arkistot, jotka pitäisi olla järjestyksessä, mutta kun eivät ole ja mielenkiintoisia kuvia tulee vastaan ja toisaalta niitä pitää etsiä, kun ovat kateissa. Tänään löysin hyvän kuvan siinä mielessä, että se kertoo rakentamisesta Porosalmella. Heiskalan pihapiirissä oli vain kaksi taloa 20-luvulla – Vartiaisen talo ja Heiskasten talo. Vartiainen oli toiminut Rantasalmella siltavoutina ja heillä oli 12 lasta, jotka kaikki menestyivät maailmassa, mutta eivät menneet naimisiin Heiskasten kanssa. Tapasin Vartiaisen suvun edustajan toista vuotta sitten kirjastossa. Hän etsi tietoja Porosalmelta ja kerroin, että minulla on jopa sellainen kuva – oikeastaan kolme – jossa talo ulkorakennuksineen on nähtävissä. Häntä ei ole näkynyt. Rakentamiskuva kertoo muutoksesta; lapset kasvavat ja menevät naimisiin, He tarvitsevat oman kodin.
Ensin meni naimisiin Johannes, isoisäni, Suoman kanssa 20-luvulla. Eino Ainon kanssa muutaman vuoden kuluttua ja nuorin tytär Hulda Maria 1932. Kaikki he saivat osansa vanhasta Heiskalan talosta. Einolle ja Ainolle järjestyi puolikas taloa läpikuljettavan eteisen toiselta puolelta. Nimeksi tuli Harjula. Jussi ja Suoma saivat vanhan tuvan ja jatkoivat taloa toiseen suuntaan salilla ja kamarilla ynnä eteistiloilla. Taloon lisättiin myös toinen kerros. Hulda-Maria peri vanhempiensa jälkeen Vartialan taloon tehdyn uuden osan, josta tuli Pääskylä niminen kesänviettopaikka. Aittoja siirrettiin samalla kaikille perillisille. Emilin valokuvat kertovat sen, minkä olen aina tiennyt, mutta ne kertovat vielä jotakin lisää mm. ketkä olivat läsnä, kun uutta rakennettiin.
Lapsuudessani Porosalmella olivat siis vain Harjula, Pääskylä, Heiskala, Paastaipale, Ahvenlahden mökki ja Kiviharjujen mökki. Uusia taloja rakensivat Einon lapset puolisoineen. Tapio ja Eila ensin Harjulan pihapiiriin ja Tellervo ja Veikko vähän myöhemmin Ahvenlahteen. Kukapa olisi uskonut sen, mitäsen jälkeen on rakennettu?
Tänään etsiessäni yhtä vanhaa valokuvaa, törmäsin sukutauluumme, josta olin ottanut kuvan joitakin vuosia sitten. Setäni Olavi, isäni veli, oli silloin vielä voimissaan ja näytti ylpeänä sukutaulua.
Heiskala on vanha perintötila, joka on aikojen saatossa pienentynyt alkuperäisestä. Suurta ihmetystä isotadilleni Hulda Maijalle aiheutti ise, että tytötkin saivat perintöä. Ja kun Heiskala jaettiin 30-luvulla Albinin ja Erikkan jälkeen kahdeksaan osaan, päätila jäi suurimmaksi ja toiset tilan osat olivat pienempiä. Erikka-mamma oli ollut nuoruudessaan emäntäpiikana Rouhialassa ja hänellä oli varmasti naisema oman arvon tuntoa, jota opetettiin myös tyttärille.
Viime viikolla avasimme Rantasalmen kirjastossa valokuvanäyttelyni ”Porosalmelaiset”. Näyttelyni koostuu valokuvista, jotka ovat todella aitoja, mutta sisältö on asia sinänsä. Nämä valokuvat ovat vuosien varrelta ja niitähän olisi ollut lisää vaikka kuinka, mutta kirjaston tila on pieni ja ajattelin, että vähän on tälläkin kertaa tarpeeksi. Avajaisvieraiden lämpimät sanat ja Päivin laulu saivat minut itkemään kolmasti. Sellaista ei ole tapahtunut ikinä ennen.
Viime lauantaina menimme ystäväni kanssa Savonlinnaan muikkuterassille syömään. Paikalla oli tunnin jono ja päädyimme torin kulmalle, jossa ei ollut ihan niin pitkä jono. Syötyämme läksimme Linnakadulle oopperaan menijöitä bongaamaan ja kävimme myös kahvilla Saima-kahvilassa. Parissa näyttelyssä käytyämme menimme Linnaan päin ja istuimme penkille lähelle siltaa. Väkeä virtasi; turvatarkastus pelasi; oli Kullervon ensi-ilta.
Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti tuli luoksemme? Hän kysyi meiltä mitä teimme Savonlinnassa. No muikkuja syömässä; pyörimässä vähän siellä täällä ja sitten kotiin…
Silvasti sanoi: Suomen satavuotisjuhlakauden merkeissä minulla on ilo tarjota haluamilleni ihmisille oopperalippuja tämän illan ensi-iltaan. Haluatteko tulla? Katsoimme ystäväni kanssa toisiamme ja tietysti halusimme. Meille oli varattu hyvät paikat ja meitä oli samassa rivissä ainakin neljä henkilöä, jotka olimme saaneet liput.
Kullervo on järkyttävä draama. Olen sen nähnyt kerran Ryhmä-teatterin esityksenä Helsingissä, muistaakseni vanhan kaasulaitoksen luona jossakin varastorakennuksessa. Silloin näyttelijät Esko Kinnunen ja Erkki Saarela tekivät lähtemättömän jäljen mieleeni. Tällä kertaa sydän oli pakahtua Johanna Rusanen-Kartanon esittämän äidin laulun takia. Muutenkin ihailin lavastusta, puvustusta ja tietysti musiikin voimaa.
Jälkeenpäin mietin kuinka yhä ja aina on ihmisiä, jotka vihan kautta kostavat ihmisille, vaikka perheenjäsenille ja lopulta jäävät yksin. Mutta tulisiko hyvää oopperaa ihmisitä, jotka tekevät rakkauden tekoja ja elävät rauhassa?
Viime viikko oli muutenkin niin hämmentävän kiireinen ja ihana. 
Ystäväni Virosta tulivat pitkästä aikaa käymään ja se sama lämpö mikä välillämme on ollut alusta asti, on yhä.
Tässäpä yksi suosikki valokuvani näyttelystä.