Arkisto » joulukuu, 2017 «
Tänään on sellainen vetinen lumen päivä. Järvi on kyllä jäätynyt, mutta jään päällä on vettä ja lunta. Vesi kastelee lumen ja se muuttuu ruskehtavaksi. Milloin järvi jäätyy kunnolla on arvoitus, koska lämpimiä päiviä on luvassa ainakin kymmenen tästäkin eteenpäin.
Mietin, kuten olen miettinyt jo monta päivää, kulunutta vuotta. Ihmisiä, joita olen tavannut; ihmisiä, joista pidän jatkuvasti. Luottamus on se sana, joka vahvistaa ihmissuhteita. Jos luottamus kärsii vaikka kerrankin; tilannetta on vaikea korjata. Rehellisyys vaatii rohkeutta. Onhan se hirveää tunnustaa olevansa väärässä; tehneensä väärin; pyytää anteeksi. Ystäväni kertoi vaikeasta äitisuhteestaan. Äiti ei näe itsessään tai käytöksessään minkäänlaista virhettä vain tytär on hankala. Minä olen saanut neuvon, jos joku alkaa hankalaksi, peräänny; ole hiljaa, kuuntele, älä provosoidu, anna mennä ohi korvien ja selviät. Sellaiselle henkilölle, joka on tietävinään vastaukset jopa toisen ongelmiin, ei auta inttää. Siitä tulee isompi soppa ja ikävämpi olo. Olen joutunut käymään tämän keskustelun läpi monta kertaa ja neuvo on aina sama; älä provosoidu, sillä ongelma ei ole sinun vaan moittijan.
Olen iloinen kuluineesta vuodesta; sain tukea tekemisilleni tarvittessani. Lähelläni oli ihmisiä, joita kutsun pelastusrenkaikseni. Heidän kanssaan, heidän avullaan, läsnäolollaan elämä tuntuu rikkaalta ja kauniilta. Kiitän heitä sydämestäni.
Sitä, kun asuu pöpelikössä ja on sairas, ei pääse hevillä kauppaan. Tänään tunsin itseni aika terveeksi ja suunnistin lumituiskussa tien laitaan bussille ja ostoksille. Kirjastossa pitää aina käydä myös. Ihana bussikuski tarkistaa aina, että pysähtyy sentilleen oikeaan paikkaan kirjaston edessä. Pakko sanoa, että hän pysähtyy aivan sentilleen. Minun velvollisuuteni on kehua kuljettajaa, mutta tänään en pystynyt, kun kirjastossa oli aulan täydeltä innokkaita lapsia retkellä ja tehtävärasteilla. Kirjastosta on tullut tapahtumapaikka, jonne mieluusti menen, aina. Tänään löysin hienon uuden Nobel-voittajan kirjan. Aloitin jo lukemisen ja kirjahan imaisi alkumetreillä mukaansa. Nobel-juhlassa hänen puheensa palkinnosta meni syvälle. Paras puhe ikinä! Palkinnotkaan eivät ole helppoja saada tai niistä puhua maailmanlaajuisesti. Hän osasi.
Sain pitkästä aikaa hedelmiä ja juureksia kaappiini riittävästi. Hyvät naapurini toivat vihertukea myös välillä, niin etten ollut aivan vailla.
Vähän lisää kirjastosta. Menin sinne myös lukeakseni eilisen Itä-Savon. Siellähän oli juttu kirjamme ”kansikuvatytöstä” Aune Rissasesta. Sisareni sanoi, että melkein koko aukeaman juttu. Mutta! Eilinen Itä-Savo oli siltä osin ryöstetty; kuvat ja juttu oli viety! Joku halusi sivut? Vau!
Harmittaa vieläkin se, että sairastuin viime viikolla. Suunnitelmissa oli osallistua Seurasaaren Joulupolun tekemiseen, mutta flunssa iski Itsenäisyyspäivän aattona. Kassi oli jo pakattu; kotisaunassa puhtaaksipestynä ajattelin hypätä bussiin seuraavana aamuna, mutta yöllä flunssa todella iski. Pää oli kipeä ja kuumetta, niinkuin aina.
Toivoin viimeiseen asti, että tokenen, että olen kunnossa viimeistään perjantaina, mutten ollut. Vasta tänään maanantaina tuntuu siltä, että huomenna voin mennä ulos ja kauppaan. Kaupassa olen käynyt viimeksi toista viikkoa sitten. Salaattiainekset loppuivat, mutta rakkaat naapurit laittoivat pussin ja pussissa on yhä pala kurkkua ja tomaatti!
Onneksi on pakastin, jonne voi pahanpäivän varalle, varata yhtä ja toista. Tänään valmistin ihanan lammas-papupadan, lisäkkeenä pakastevihanneksia. Herkullista!
Kiireinen vuosi – ihana vuosi – alkaa loppua. Tänään oli Itä-Savossa hieno juttu kirjamme kansikuvatytöstä teräsrouva Aune Rissasesta. Hänen muistinsa ja ajatuksensa ovat tarkat – olisipa itsellä, jos vanhaksi saa elää!