Arkisto » tammikuu, 2018 «

Eilen oli talven kaunein päivä. Kävimme ystäviemme kanssa uimassa Varkaudessa ja saimme nauttia ajomatkojen aikana talven upeudesta halovaloineen. Valkoista, valoisaa, puhdasta, kirkasta ja kaunista. Olen lukenut paljon kiinalaisia kirjoja. Viimeisen lopetin eilen illalla. Nobelkirjailija Gao Xingjian kertoo matkoistaan omakohtaisessa kirjassaan ”Sielun vuori”. Kirja on sukellus Kiinan nykyaikaan eikä Gao kaihda käyttämästä asioista niiden oikeita nimiä. Kirjan kieli on paikoin runollista, paikoin raakaakin tekstiä. Hän kertoo ihmisistä, joita tapasi matkallaan ja näiden elämästä pettymyksineen ja toiveineen. Kiinan maaseutu ja metsät ovat kovilla. Mistä löytyy enää ikimetsiä.

Meillä Suomessa on vielä puhdasta ja valkoista lunta, kun sitä on. Meillä on luontoarvot korkealla, vaikka ne voisivat olla paljon korkeammassa arvossa. Matkailu mm. pilaa väistämättä ympäristönsä. Matkailun ympärille rakentuu teitä, latuja, polkuja, moottorikelkkalatuja, mönkijöiden reittejä, vesiskootterien kulkuja, laitureita, parkkipaikkoja, kalastuspaikkoja, venetelakoita ym. Kaikelle tälle tarvitaan hehtaarikaupalla tilaa. Entä jos sitä ole? Vetäistää latu-ura naapurin maille, ajellaan moottorikelkalla naapurin metsien halki; käydään kalalla rantanaapureiden kaislikon reunalla? Ne, jotka asuvat matkailualueen lähialueella, joutuvat kosketuksiin matkailun rasittaviin puoliin – tahtoivatpa tai eivät. Se on surullista, eikä sitä käsitä kukaan muu paremmin kuin samanlaisessa asemassa oleva naapuri.

Aamusella sitä miettii herättyään tulevaa päivää; mitä se tuo tullessaan. Yleensä ei mene niinkuin ajattelee vaan aivan toisin. Tänään joogan ja aamupalan jälkeen kirjoitin nettikirjettä, kun puhelin soi ja ystäväni pyysi saada tulla kylään. Tarvitseeko edes pyytää, mutta samallahan sitä tietää onko toinen paikalla. Hän tuli; joimme kuumaa glögiä ja juttelimme niitä näitä. Ystävälläni oli tehtävä; hänen piti hakea naapurin koirat luokseen. Me läksimme hakemaan niitä yhdessä. Hyötyliikuntaa mainiossa talvisäässä. Tänään kerrankin kävi juuri niin kuin olin ajatellut ja toivonut; on lähdettävä riittävän pitkälle kävelylle. Koirat ravasivat kauniisti; tempomatta. Kävelyn jälkeen oli mitä parhain mieli ja ruokahalu.

Tänään illalla olen myös kuunnellut jazz-iltaa sydämen kyllyydestä. Kaiken kruunaa vieläkin menossa oleva Avaruusromua. Sunnuntai-iltojen iloni jo vuosien ajan. Tänään on ollut hieno päivä.

Pitkästä aikaa tuntuu talvelta. On tyyntä ja valoisaa, sen aikaa kun on. Yöllä olin hereillä ja näin upean puolikkaan kuun. Viime syksynä ei ollut ollenkaan kuutamoöitä. Tai ehkä oli, mutten minä niitä havainnut. Taivas aina pilvessä. Muistan lapsuuden ajatukset taivaan kuvusta, joka kaareutui tähtineen pään päällä. Se turvallisuuden tunne pysyvästä. Nykyisin, kun voi seurata EarthGlobal sivustoja; siellä näkee sekä saasteet että ilmavirtaukset, lämpötilat ja kaiken muunkin; turvallisuuden tunne on häipynyt. Kiina on valtavan saastunut alue. Muitakin alueita on, muttei Kiinan laajuudella.

Muistan lapsuudesta puhtaan luonnon – eikä siitä ole vielä kauan. Sen kuinka voi huoletta syödä luonnon antimia, leipää, juureksia ja kasviksia lehmänlannalla kasvatettuja. Nyt, kuin itsellä on allergiat lisääntyneet, miettii mistä kaikki johtuu. Olin jo nuorena hajusteyliherkkä. Muistan, kun olin serkkujeni häissä ja päähän alkoi koskea. Se ei ollut mitään tavallista särkyä – itseasiassa en pode päänsärkyä yleensä – vaan ehkäpä migreenin kaltaista hätää.

Tulimme häistä kotiin ja minä juoksin rantaan ja järveen uimaan; pelastaakseni itseni. Päänsärky lakkasi heti. Sitten muistin, että enoni vaimo oli laittanut minulle hajuvettä, runsaasti. Ja muutamat muutkin kerrat selvittivät minulle, kuinka herkkä olin hajuille.

Sinä iltana oli tavattoman tyyntä ja siellä järvessä ollessani, kuulin kuikkien huutavan lahdella, huutavan ja kutsuvan. Jäin seuraamaan, mitä tapahtuu. Naapuritkin olivat havainneet jotain erityistä. Istuimme rannalla ja katselimme, kun kuikkaemot opettivat poikasiaan lentämään. Se oli huikea näytös. Emot sukelsivat pitkiä sukelluksia ja uudesta paikastaan kutsuivat poikasia luokseen. Ja poikaset, joita oli kaksi, juoksivat veden pintaa ja yrittivät nousta siivilleen ja aina välillä vähän onnistuivatkin. Se oli iltanäytös, jota en sellaisena ole koskaan myöhemmin nähnyt.

Kaksi muistettavaa samalta päivältä: hirveä ja hyvin upea.

Voi, jospa ihmiset tajuisivat olla tuljaamatta hajusteita! Monta kertaa on tullut melkein pakokauhu, kun jokin esim. bussissa aiheuttaa ahdistusta. Hajun aiheuttajaa ei välttämättä tiedä, mutta sen tietää, että on paha olla.

Ennen joulua, lumimyrskyn jälkeen, piti kolata piha. Olin ollut Savonlinnassa yötä ja piha oli todellakin täynnään kinoslunta. Lepäiltyäni hetken, ajattelin, että nyt lähden pihatöihin.

Siitä ei vain tullut mitään, koska kola ja lumilapio oli viety. Joku oli ollut vailla.

Aina, kun joku vie jotakin sinulta, se tuntuu iholla. Kotini pihapiiri on ollut jonkun mielenkiinnon kohteena jo pitkään. Milloin on viety termospullo, milloin veneen hankaimet, milloin kastelukannu, milloin kirves jne. Henkilö, joka vohkii tavaroitani, tietää ilmeisesti, milloin en ole kotona ja käy katsomassa; olisiko jotakin, jota voisi tarvita.

Ei tarvitse itse karsia kodin tavaroita, kun joku tekee sen puolestasi!

Henkilökohtaisesti en ymmärrä sellaista ihmistä, joka voi ja tahtoo pölliä toisten tavaroita. Nytkin teko oli tehty ilmeisen tarkoituksella; ei se kuitenkaan heti pääse lumikolaa ostamaan: kärsiköön mökissään.

Olen lukenut narsistisista henkilöistä, jotka eivät ymmärrä sitä, että toisten tavarat ovat toisten tavaroita. Näpistely ei heille muuta kuin onnistuminen. Tai sitten näpistelevät kiusatakseen ja toivovat saavansa aikaan päättymättömän konfliktin.

Uskon, että ennen pitkää ihminen, joka tekee vahinkoa toisille, on itse vahingoittunut tavalla tai toisella. Ikävä kyllä.