Arkisto » elokuu 17th, 2018«

Eilen näin valkohäntäpeuran vasoineen kasvimaan tuntumassa. Vasoja oli peräti kolme. Olen nähnyt niiden jälkiä porkkanapenkissä ja perunamaalla. Naatit on myös syöty, mutta eilen illalla näin ne ensimmäisen kerran ihan itse. Alkukesällä ihmettelin makuupaikkojen runsautta aitan takana mäessä – nyt en enää. Niitä on oikeasti neljä. Ne söivät mansikat raakileineen ja ovat nyt omenapuidenkin kimpussa. Mutta mitäpä tehdä?

Viime viikolla siivoilin rantojani; niittelin ruokokasvustoja ja puhdistin uimapaikkaa kasvien juurista. Näin kolme rantakäärmettä. Kaksi lähti laiturin alta uimaan. Toinen oli valtavan iso, toinen aika pieni kuten kolmaskin. Siinä ne uivat rannan tuntumassa sitten myöhemminkin. Olinkohan sotkenut heidän asuinsijojansa jotenkin? Harmittaa, ettei kamera ollut  mukana, kun ne kaksi uivat yhtäaikaa laiturin tuntumassa. Olisihan siitä voinut tulla aika hieno kuva.

Edellisellä viikolla olin samoissa rantahommissa, kun outoa ääntelyä alkoi kuulua eri puolilta rantaa. Ensin ilmaantui näkyviin emominkki. Se pyöri hätääntyneenä siellä täällä, kun poikaset viestittivät itsestään. Niidenkin sija oli ilmeisesti ollut rantani pöheiköissä. Minkiltä ne vaikuttivat – melkein mustia otuksia mutta varmaanhan se ei ollut. Majavakin on vieraillut rannoillani; se on käynyt keräilemässä ulpukan juuristoja ja koonnut ne ruovikkoon piiloon. Liekö jo käynyt viemässä pesäänsä talven tarpeiksi?

Alkukesästä autotallissani oli käyty taas kerran. Tällä kertaa ”pihasiepon” kynsiin joutui mm. vanhat uunin luukut. ”Pihasieppo” vaanii poissaolojani, ja kun en ole kotona, hän käy tarkistamassa, mitä voisi kähveltää. Erityisesti kiinnostaa vanha sälä, kuten työkalut. Ja varsinkin metsä- ja rakennuskalut. Mennenevätkö rekvisiitaksi vai käytetäänkö niitä vanhoja kaluja oikein työntekoon? ”Porosalmen pihasiepoista” on puhuttu iät ja ajat; tavarat tuntuvat olevan joillekin henkilöille yhteisiä. Olen tehnyt ilmoituksen poliisille. Tietysti! ja aluetta valvoo nykyään kamerat. Muutama kärpänen yhtäaikaa: oikeat eläimet pihallani ja sitten ne ”siepot” samaan riistakameraan.