Arkisto » lokakuu, 2019 «
Upea ruska tai ainakin melkein. Savonlinnan vaahterat ja muutkin puut hehkuvat; meillä ei ole ihan samanlaista, mutta upeaa silti. Tuli käytyä Lapissa muutama viikko sitten. Siellä oli satanut ja siellä oli lämmintä yhä; maaruska vasta alkamassa. Tärkeintä oli kuitenkin vaeltaminen ikimetsissä ja kuruissa, jotka olivat kuin satujen maailmasta. Pyhän maasto on sellainen, jota en ole missään ikinä nähnyt. Tuntureiden kallioiset rinteet, joita aika paloittelee pienemmiksi palasiksi vähä vähältä. Toisaalta oli tarkkailtava jalkojaan ettei kompastelisi, joten varmasti paljon jäi näkemättä, kun joka hetki ei voinut pysähtyäkään.
Pyhätunturin läheisyydessä oleva keskus oli maltillisesti rakennettu, joten siellä oli mukava tunnelma. Luontokeskus oli viihtyisä ja kahvilassa mainiota ruokaa lenkkeilyn päätteksi. Luontokeskuksen näyttely oli myös hieno opaste Pyhälle. Ja mikä hienointa saimme nauttia aidosta savusaunasta ja Pyhäjärven veden puhtaudesta.
Pyhällä harmittelin oman kotikuntani tilannetta, kun meidän luontokeskuksemme lakkautettiin, geologinen näyttely hävitettiin ja geologinen polku tuhottiin. Ne kaikki olisivat olleet hienoja kohteita matkailijoille; aitoja oppaita alueen luontoon. Meillähän kylämme vuoret ovat vanhinta peruskalliota Suomessa ja nekin ovat olleet Alppien korkuiset muinoin; näin kertoivat geologit meille kyläläisille. Kuka osaa kertoa näistä asioista nykyään turisteille?
Lapissa ei ollut ruskaa, mutta meillä Savossa se parhaillaan syvenee. Tänään satoi ensi kerran lunta vähän. Ei vielä kymmentä senttiä niinkuin Kuopion suunnalla, mutta kuitenkin. Oi, tulisipa vielä lämpimiä syyspäiviä, jolloin voisi mennä järvelle saarten ruskaa ihailemaan.