kun viimeksi kirjoitin. Facebook taisi viedä huomioni. Kun katson maisemaa ikkunasta, se on melkein samanlainen kuin aina syksyisin. Harmaa vesi ja pilvetkin ovat harmaan sävyissä; jossakin pilkottaa sinistä taivasta hyvin vähän. Kesä loppui kerrasta ja lämpötila laski kolmannekseen yhtenä päivänä. Se oli taas kerran shokki elimistölle. Minua ainakin väsytti. Ja väsyttää.

Kyläni muuttuu päivä päivältä toisenlaiseksi; rakentamiselle ei näy loppua. Minun rakas kyläni! Olen miettinyt viime päivinä, miten paljon nykyiset toimijat rakastavat Porosalmea? Sukuni maita, sukuni arvoja, sukuni tapoja ja kulttuuria? Tuskin mitenkään. Tuntuu, että he miettivät vain, miten saisivat tuottoa ja ketkä olisivat ne asiakasryhmät, jotka ovat riittävän maksukykyisiä. Se surettaa minua sydämeni pohjasta. Siitä vahingon iloitsen; he eivät koskaan tule tuntemaan sitä kylää ja sen kauneutta niin kuin me, jotka olemme täällä saaneet kasvaa ja nähdä sen kaiken ennen teollista matkailua.

Julkaistu 7.9.2022 | Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Tästä on jo aikaa…