Edellisen tekstin ajatus unohtui kokonaan. Piti kirjoittaman entisajan metsästäjistä ja heidän saaliiden varmistamisestaan; tuli näet liikkua luonnossa niin, ettei jäänyt jälkeäkään, jotteivat eläimet kaikkoaisi riistapoluilta.

Nykyään kaiken tehdyn tulee näkyä suureellisesti, että näkyy kaikille mitä on tehty. Tekemisen jäljet jäävät, eikä niitä saa poistetuksi, eivätkä ne häviä ehkä kymmeniin vuosiin. Minusta meidän pitäisi ajatella tekemisiämme enemmän; mitä me oikein haemme. Nyt kun korona riivaa koko maailmaa, tulee ajatelleeksi, mitä kaikkea olisi saanut jäädä tekemättä, ettei tuho olisi niin massiivinen. Muistan erään luennon, jonka Lauri Anttila piti Atskissa alkuperäiskansojen elämästä. Silloin ihmettelin, mutta jäin miettimään esim. sitä että suahilit keräilevät ruokatarvikkeita keskimäärin kolmena päivänä viikossa; lopun ajan he seurustelevat. Toisin sanoen tarinoivat, opettavat lapsiaan, tekevät kulttuuriaan. Lauri kysyi tuolloin: kenellä on paremmin. Nythän suahilien elinolosuhteet ovat jo lukemani perusteella muuttuneet vaikeammiksi ja heidät on orjuutettu johonkin työhön, jota he eivät itse voi valita.

Maalla on nyt hyvää olla ja eleä. Tekemistä riittää ja ainahan voi keksiä jotakin uutta voimaa ja viitseliäisyyttä vaativaa. Ja sitten kun on tarpeekseen hikoillut, voi mennä omaan saunaansa ja kylpeä. Jäät sulava yöllisen sateen jälkeen nyt nopsasti ja loppuviikosta päässee jo rantavesiin kastautumaan. Jäiden seassa uinti on ollut lapsuudesta asti se juttu, joka on heti tehtävä, kun vain vettä on sen verran näkyvissä, että sekaan mahtuu.