Tänä vuonna jäiden lähtö on varsinainen jännitysnäytelmä. Lahdella, jonka poukamassa asun, on vielä jääkansi. Aamulla jopa paksusti lunta. Hohhoijaa! Koko talven ajan rannat olivat sulat ja jäille ei juuri ollut menemistä. Kävin kyllä muutaman kerran vähän pitemmällä potkurilla, mutta vähemmän kuin koskaan. Ajattelin, että eipä aikaakaan, kun jäät ovat poissa. Mutta ei. Tänä aamuna riitettä riitti rantaan asti. Nyt kun katson ulos ranta on sentään vapaa ja siitä alkaa harmaa, ohut jääkenttä. Västäräkkipari kipittää aivan jään reunaa kevätmielellä ja tuo iloa korona arkeen. Olen myös nähnyt koskelon, sinisorsaparin ja joutsenet lähietäisyydellä. Vene on vielä mailla. Milloin? Oi milloin pääseekään järvelle. Eilen olin mennä kastautumaan, mutta vielä se jäi. Kahlasin tosin rantavedessä.
Nyt sininen taivas heijastaa jäälle ja avoimeen veteen sinensä ja vaaleat pilvet kaunistavat maisemaa. Odotan rentukoiden kukintaa. Ei yhtään tiedä kuinka paljon niitä tulee. Viime syksynä tein mittavan siivouksen ryteikköisessä rannassa, kun vettä ei ollut ja jos nyt rentukat jaksavat kukkia, niillä on tilaa koko rannan alueella. Sinivuokot jo hämmästyttävät sinellään monin paikoin. Ne ovat levinneet sinne tänne. Jotkut paremmin kuin toiset; kolmea erilaista on nähtävissä. Oli myös punainen vuokko Sääksämäen harjulta ystäväni tuomana, mutta se hävisi Savon pöpeliköissä kokonaan. Neljätoista vuotiaana asuin kuukauden Sääksmäellä kanttorin perheessä ja pääsin tutustumaan Sääksmäen harjujen kauneuteen. Olisipa hienoa joskus käydä sielläkin. Nähdä ne paikat, joissa on ikinä asunut. Viime äitinepäivänä ajelimme poikani ja pojanpoikani kanssa Kirkkonummen kaikki asuinpaikat. Täytyy sanoa, että paljon oli muuttunut. Vain yksi oli säilynyt suurin piirtein samanlaisena maisemaltaan – Sjökulla gård. Samat pellot ja rakennukset kuin silloinkin oli kun siellä asuimme.
Tällä välin pilvet ovat kasvaneet jo valtavaksi, jää taas harmaantuu, tuuli yltyy – kohta, niin toivon, jäät todennäköisesti lähtevät.