Eipä ole tullut kirjoiteltua tänne pitkään aikaan. Valokuvat ovat vieneet ajan ihan kokonaan. Viimeksi olen laittanut Rantasalmen historia sivuille valokuvia ja tietoja Porosalmen Heiskasista. Niin paljon on sepitetty ihan tuntemattomia asioita, ainakin minulle. Tietysti voin kertoa vain niistä, missä olen ollut itse mukana. Olenhan aina kuitenkin ollut kiinnostunut suvun asioista ja mukana sukuseuran perustamisesta asti jollakin tavalla.

Uutena yrityksenä on ottaa selvää äitini suvusta, joka tulee Leppävirralta Sorsakoskelta. Tapasin pitkästä aikaa pikkuserkkuni Aulin, jonka kanssa olemme alkaneet työstää kuvakirjaa. Yllätyksekseni valokuvia löytyykin aika paljon sekä Aulilla että minulla. Kirjasta tulee varmasti mielenkiintoinen.

Isoisäni Aatu oli käynyt perämieskoulutuksen Kuopiossa ja hän toimi hinaajissa kesällä – nyt en tiedä sanaa – kuljettajana, kapteenina vai minä? Talvisin hän oli Varkauden Konepajalla työssä hitsaajana. Paljon on sellaista, mitä en tiedä ja joudumme etsimään rippeitä heidän elämästään. Olisi hienoa onnistua saamaan kirjoitettua tietoa, mutta se voi olla vaikeaa.

Alan päivittää tännekin jotakin, koska tämä on väylä, jonne on mukava kirjoittaa. En tiedä lukeeko kukaan. Tällä sivulla oli valtava määrä feikkejä yhteydenottoja ja panin pois kokonaan yhteydenotot. Liekö ollut tyhmää?

Ei kommentointia.