Sen jälkeen kun Horatius Heiskanen oli ponnahtanut tiedemaailman huipulle ja hänen elämäntarinansa sai arvoisensa selostuksen Suomen YleisradionTiedetoimituksessa, oli luonnollista, että aloimme juhlistaa Horatiuksen elämää muutenkin. Koska Horatius G. oli syntynyt Porosalmella ja hänen lähin ja rakkain  tutkinta-alueensa oli Haukivesi saarineen, päätimme järjestää joka kesä pesäpäivän aikaan juhlallisen kirkkovenesoudun. Asiaan vihkiytyneet ja jotkut uudetkin ihailijat lähtivät matkaan  kylätoimikunnan vanhalla kirkkoveneellä. Salaisena tarkoituksenamme oli vielä yrittää  etsiä puuluulöydöksiä ennen toisia  asiasta kiinnostuneita tutkijakilpailijoita. Meillä oli aina tuuria sään  ja löydösten suhteen. Vaikka lähtiessämme retkelle päivä oli pilvessä tai satoi hiukan, sää selkeni yöksi ja keskiyön aurinko kultasi vakiokalliot,  joilla istuimme palvomassa auringonlaskua. Muistelimme Horatiuksen elämänkaarta; hänen vaikeuksiaan ja voittojaan tieteen alalla. Samalla tietysti tuli puhuttua omistakin samansuuntaisista vaikkeuksista ja tapahtumista. Löydökset sijoitimme seuraavana päivänä kunniapaikoille Taidekahvila Taigan tiloihin ja kerroimme halukkaille retken suurenmoisista tapahtumista.

Retkimuonatkin olivat valittu harkiten. Olihan keskikesän upein aika ja suomalaisten pyhät yöt.

Saaremme, jonne soutelinmme, oli antelias muutoinkin. Kerrankin, kun kuljeskelimme saaremme keskivaiheille, löysimme valtaisan kukka-aarteen. Valkolehdokit. Niiden huumaava tuoksu kutsui luokseen sadoin kukin.

Myöhemmin, kun olen soutanut saareen ja etsinyt valkolehdokkeja, metsä olikin  kasvanut suureksi ja kukkaset  melkein kadonneet. Ja nyt muistellessani ja kirjoittaessani näistä retkistä haikeus valtaa mieleni; ne retket olivat mahtavia. Ja mahtava oli Horatius G. Heiskasen henki ja esimerkki retkillämme.

 

 

Ei kommentointia.