että teen myös surutyötä. Talo, jossa asuin lapsena on minulta iäksi suljettu. Toisaalta kukaan ei voi viedä muistojani, ajatuksiani, kulkupolkujani lapsuuteni mailta. Paikan henki, maisema, tapahtumat ovat piirtyneet mieleeni ja ne rikastuttavat elämääni. Muistan ne kukat, jotka kasvoivat pihamaalla. Muistan ne mansikkapaikat, joista löytyivät parhaat apajat. Muistan ne tuoksut, jotka elävöittivät vuoden kiertoa. Muistan sen lattian, joka oli vielä tallella, kun muutimme taloon. Muistan kellarit ja lattian aluset ja mitä sieltä löytyi. Ihminen uneksii. muistelee, kuvittelee. Ja valokuvat, ne auttavat muistamaan. Eemil Tolvanen kuvasi ajanjakson, joka on kadonnut. Hän tallensi jotakin korvaamatonta; hän auttaa meitä muistamaan.

Siitä kiitos: