Eilen 18.9. olin valvomassa Akvart-Galleriassa. Satoi. Välillä kaatamalla. Jotkut ihmiset tulivat pakoon galleriaan; jotkut tulivat varta vasten. Pois ei oikein kastumatta päässyt, joten seurustelimme. Tarjosin lahjateetä lämmikkeeksi. Jutustelu liikkui.

Sitten illan kähmässä pari naishenkilöä saapui työpäivän päätteeksi katsomaan maalauksia. Toinen heistä oli jopa myöhemmin tuomassa näyttelyään galleriaan. Kerroin, että olen Rantasalmelta. Tunnetko hänet? Oletko hänen tyttärensä? Tunnen! Olen! Kauan sitten kuolleen isäni hyvän ystävän miniähän hän oli. Voi, miten lämmin ja herkkä hetki! Yllätys ihmeellinen. Meillä olisi riittänyt juttua tuntikausiksi, mutta juttelemme sitten kun tapaamme taas toisemme. Pää on avattu. Ja kuten aina, asiaan liittyy valokuvaaja Emil Tolvanen, jonka näyttelyä pidin Rantasalmella kesällä. Minulla on tiedossa Emil Tolvasen valokuvia isäni ystävästä. Epäilen, ettei heillä ole juuri näitä. Ja ehkäpä heillä on joitakin sellaisia, joita minulla ei ole vielä.

Pienistä hetkistä koostuu helminauha, jonka arvo on suurempi kuin minkään muun eteentulevan, sanoi toinen vierastani. Se pitää vain osata nähdä. Kiitän sydämestäni galleriaan poikenneita. Sain heiltä paljon. Niin paljon, ettei yöllä meinannut tulla uni silmään.