Viime viikolla avasimme Rantasalmen kirjastossa valokuvanäyttelyni ”Porosalmelaiset”. Näyttelyni koostuu valokuvista, jotka ovat todella aitoja, mutta sisältö on asia sinänsä.   Nämä valokuvat ovat vuosien varrelta ja niitähän olisi ollut lisää vaikka kuinka, mutta kirjaston tila on pieni ja ajattelin, että vähän on tälläkin kertaa tarpeeksi. Avajaisvieraiden lämpimät sanat ja Päivin laulu saivat minut itkemään kolmasti. Sellaista ei ole tapahtunut ikinä ennen.

Viime lauantaina menimme ystäväni kanssa Savonlinnaan muikkuterassille syömään. Paikalla oli tunnin jono ja päädyimme torin kulmalle, jossa ei ollut ihan  niin pitkä jono. Syötyämme läksimme Linnakadulle oopperaan menijöitä bongaamaan ja kävimme myös kahvilla Saima-kahvilassa. Parissa näyttelyssä käytyämme menimme Linnaan päin ja istuimme penkille lähelle siltaa. Väkeä virtasi; turvatarkastus pelasi; oli Kullervon ensi-ilta.

Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti tuli luoksemme? Hän kysyi meiltä mitä teimme Savonlinnassa. No muikkuja syömässä; pyörimässä vähän siellä täällä ja sitten kotiin…

Silvasti sanoi: Suomen satavuotisjuhlakauden merkeissä minulla on ilo tarjota haluamilleni ihmisille  oopperalippuja tämän illan ensi-iltaan. Haluatteko tulla? Katsoimme ystäväni kanssa toisiamme ja tietysti halusimme. Meille oli varattu hyvät paikat ja meitä oli samassa rivissä ainakin neljä henkilöä, jotka olimme saaneet liput.

Kullervo on järkyttävä draama. Olen sen nähnyt kerran Ryhmä-teatterin esityksenä Helsingissä, muistaakseni vanhan kaasulaitoksen luona jossakin varastorakennuksessa. Silloin näyttelijät Esko Kinnunen ja Erkki Saarela tekivät lähtemättömän jäljen mieleeni. Tällä kertaa sydän oli pakahtua Johanna Rusanen-Kartanon esittämän äidin laulun takia. Muutenkin ihailin lavastusta, puvustusta ja tietysti musiikin voimaa.

Jälkeenpäin mietin kuinka yhä ja aina on ihmisiä, jotka vihan kautta kostavat ihmisille, vaikka perheenjäsenille ja lopulta jäävät yksin. Mutta tulisiko hyvää oopperaa ihmisitä, jotka tekevät rakkauden tekoja ja elävät rauhassa?

Viime viikko oli muutenkin niin hämmentävän kiireinen ja ihana. Ystäväni Virosta tulivat pitkästä aikaa käymään ja se sama lämpö mikä välillämme on ollut alusta asti, on yhä.

Tässäpä yksi suosikki valokuvani näyttelystä.